Homehtunut jääkaappi

Kiipesin tänään puolenpäivän aikoihin Vinnille. Laitoin veden kiehumaan nuudeleita varten ja avasin maitorahkapakkauksen. Vilkaisin olisiko jääkaappissa maitoa – ihan vain siltä varalta että keittäisin kahvia. Oli siellä. Tölkin viimeinen käyttöpäivä oli tänään eikä kukaan ollut edes kirjoittanut omistuskirjoitustaan tölkkiin.

Erinomaista: Tässä vaiheessa vielä hymyilytti.

Jostain käsittämättömästä syystä tulin vilkaisseeksi myös toiseen jääkaappiin. Se ei yleensä ole käytössä. Kuvittelin ettei se nytkään olisi edes päällä. Olin hyvin väärässä. Kaappi oli ensinäkin päällä. Sisällä oli noin 12 astetta. Rämppäsin tovin puolirikkinäistä virtakytkintä ja luulen saaneeni sen pois päältä. Toiseksi kaappi ei ollut tyhjä – oikeastaan. Se oli yltä päältä homeessa.

Söin. En menetä ruokahaluani helposti. Äitini karkaisi kulinaarisen osan sydämestäni kuvailemalla ruokapöydässä mm. poskiontelopunkteerauksen tulosta pitkänlaisesti. Limaa oli kuulemma ainakin kahvikupin verran. Mieleenpainuva pikkutarina.

Ruokailun jälkeen kävin puhdistamaan jääkaappia. Ensitöikseni tarkistin, oliko osakunnalla uusia keittiörättejä. Oli. Laitoin kaikki helposti irtilähtevät osat tiskikoneeseen ja koneen pesemään. Ruiskutin kaappiin reilusti desifiointiainetta ja aloin hinkkaamaan. Parin toistokerran jälkeen alkoi näyttää hyvältä.

Ikäväkseni huomasin, että pakastinlokerokin oli homeessa – ja sieltä löytynyt melkein tyhjä Savon viina -pullo sekä jäätelöpakkaus. Jäätelöä ei ollut sisällä nimeksikään hometta kylläkin. En ymmärrä, mitä pakkaus pakastelokerossa oikein teki ja mistä asti se oli ollut siellä.

Kaadoin homeelta säästyneen Savon viina -pullon jämän pakastelokeroon ja maustoin desifiointiaineella. Home lähti yllättävän helposti. Tai ehkäpä sydämeni oli kovettunut muun kaapin hinkkaamisesta.

Puhdistusurakan päätteeksi kävin noutamassa viinakaapista pullon Theacher's Highland Cream -viskiä akuuttiin vitutukseen. Päätin olla tyytymättä kellokaapin virkailijan vitutuspulloon, kun saatoin isännän oikeudella hyödyntää laadukkaampia juomia aivan yhtä ilmaiseksi. En tosin tyhjentänyt koko pulloa, en lähimainkaan.

Seuraavaksi keitän kahvia ja alan tehdä sitä, mitä tulin tänne tekemään ja mitä olisin jo tekemässä ilman homehtunutta jääkaappia: kirjoittaa graduani.

Jos ehkä joskus ajattelinkin ammatikseni homehtua tutkijan kammiossa, tämän päiväisen kokemuksen jälkeen harkitsen asiaa uudestaan – ainakin tuon homehtumisen osalta. (Heh! Huono vitsi päivässä pitää psykiatrin voi--loitolla.)

Tintin Muskar XII vastaa Belgian Leopold III:a?

Isäni on muuttamassa ja kehotti minua katsomaan pääsiäislomani aikana, mitä haluaisin säilyttää. Heitin suuren määrän vanhoja vaatteitani pois jo perjantaina ja tungin jäljelle jääneet kahteen kaappiin – tai no tungin ja tungin, ei niitä järin paljon tarvinnut tunkea. Tänään ennen kun lähden takaisin Helsinkiin ajattelin katsoa loput.

Kävin toissapäivänä vilkaisemassa mitä kirjoja meiltä löytyy etuvarastosta. Kannoin sieltä kymmenkunta numeroa belgialaisen Hergén piirtämiä Tintin seikkailuja sisälle. Kun olin vielä ala-asteella, Tintti oli yksi ehdottomia suosikkisarjakuvahahmojani. Luin uudestaan pari numeroa - puolittain kai nostalgian takia puolittain mielenkiinnosta. En muista mihin silloin olin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt niitä lukee kyllä ihan eri silmällä ja kiinnittää hyvin erilaisiin asioihin huomiota.

Erityisesti Kuningas Ottokarin valtikka näin vanhemmalla iällä oli vallan toinen kirja kun lapsena. Lapsena en pitänyt siitä yhtään – se oli kauhean tylsä. Nyt siitä löytyy yllättävän paljon sisältöä ja viittauksia sekä historiaan että politiikkaan. Kuningas Ottokarin valtikan julkaistiin 1939. Hergé siis piirsi sitä vuonna 1938. Pintapuolisesti luettunahan Tintit ovat puhtoisia seikkailutarinoita, kylläkin ajoittain ronskilla huumorilla höystettynä sellaisia. Kuningas Ottokarin valtikka on kuitenkin selvästi poliittinen kannanotto.

Lienee syytä hieman valottaa juonta Kuningas Ottokarin valtikassa. Tintti onnistuu sotkeutumaan Syldavian ja Bordurian väliseen valtakahnaukseen. Molemmat maat sijaitsevat Balkanin niemimaalla mutta ovat muuten täysin fiktiivisiä valtioita. Tätä taustaa vasten Syldavia kuulostaa kovasta Serbialta ja Borduria Bosnialta olkoonkin, että rivien välit puhuvat jostain aivan muusta. Bordundia yrittää vallata Syldavian ovelan salajuonen avulla – varastamalla Syndavian kuninkaalta Muskar XII:sta hänen vallan symbolinaan olevan valtikan. Syldavian lain pykälän mukaan kuningas, joka kadottaa valtikkansa, ei voi hallita maata. Kuningasta vastaan onkin punottu laaja salaliitto, jossa on mukana hänen lähimpiä avustajiaan. Tintti onnistuu kuin onnistuukin pelastamaan Muskar XII salaliiton syöveristä.

Ehkäpä kiinnostavin yksittäinen yksityiskohta oli suunnitelmallinen propaganda ja viittauksen salamasotaan. Borduria oli suunnitellut tarkoin, mitä asiasta tiedotetaan ulkomaailmalla. Ensimmäisten vallattavien kohteiden joukossa oli radioasema. Edelleen Borduria suunnitteli tunkeutuvansa maahan moottoroiduilla joukoilla vapauttamaan maan "Muskar XII:n hirmuvallasta". Taustalla, Bordurian motiiveina olivat tietysti historian vääryydet.

Salamasodalle tyypillinen nopea moottoroitujen joukkojen hyödyntäminen ja propaganda olivat tyypillisiä toiselle maailmansodalle ja erityisesti Saksalla, ei ensimmäiselle maailmansodalle eikä etenkään Balkanin niemimaalle.

Löysin pikaisella google-haulla hyvän lyhyehkö artikkelin Tintistä ja Hergéstä: http://www2.valitutpalat.fi/p333265.html. Kiinnostava pikku yksityiskohta, oli että Hergé kertoi sarjakuvissaan omasta elämästään. Valtaosa hahmoista on karikatyyrejä hänen tuntemistaan ihmistä.

Sopii huomata myös, että Hergé kaveerasi II maailmansodan alla fasistien kanssa ja oli vähällä päätyä tästä syystä vankilaan sodan loputtua fasistien kukistumiseen (emt.). Tämä muistaen sopii miettiä, missä määrin Belgian valloittanut Saksa vastaa Borduriaa, Syldavia Belgiaa ja Muskar XII:n Belgian silloista ilmeisen huonosti asioiden todellisesti tilasta selvillä ollutta kuningasta Leopold III:a. Vastoin kuin Syldaviaa ja Muskar XII:sta Belgiaa ja Leopold III:a pelastamaan ei löytynyt urheaa lehtimiestä

Google löysi myös kiinnostavat ranskankielisen artikkelin teoksesta. Valitettavasti ranskan kielen taitoni ovat sen verran onnettomat (vajaan yhden kurssin perusteella), etten suurinta osaa artikkelista ymmärtänyt.

Se artikkelista selvisi, että arveluni artikkelin poliittisista kytköksistä pitänevät paikkansa tai ainakin osuvat aika lähelle oikeaa. Esimerkiksi pääpahiksen nimi, Müsstler lienee synteesi Mussoliinista ja Hitleristä. Artikkeli vahvisti epäilyni siitä, että Burduria voisi hyvinkin vastata symbolisesti natsi-Saksaa vaikkakaan tästä ei valinne yksimielisyyttä: "La Bordurie va tenter d'annexer la Syldavie avec l'aide d'un certain Müsstler (p 53). Ce nom est une synthèse de Mussolini et de Hitler, et ses méthodes évoquent très largement celles du dictateur allemand. D'autres références permettent d'ailleurs d'identifier les Bordures aux nazis : les noms, les uniformes, les avions, mais aussi la technique du prise de pouvoir qui consiste à infiltrer la Syldavie grâce à une Garde d'acier." (En uskaltaudu suomentamaan pätkää, koska osaan ranskaa sen verran huonosti.)

Edelleen, sikäli kuin ymmärrän, myös artikkeli vihjaa siihen, että Syldavia olisi Belgia: "Grâce au royaume de Syldavie, cette Belgique déguisée en pays slave, Hergé va pouvoir intégrer à son histoire les éléments qui l'intéressent tout en se donnant les moyens de styliser l'événement et d'échapper au didactisme."

Valitettavasti artikkelissa ei – sikäli kuin ymmärrän – spekuloida sitä, onko Syndavian kuningas Muskar XII:n esikuvana Belgian silloinen kuningas Leopold III. Ehkä se oli jätetty pois jo pelkästään siksikin, että Belgia on edelleen kuningaskunta, jossa sopii olla hieman varovainen sen suhteen, mitä sanoo kuninkaallisista. Edelleen kiinnostavalla tavalla jää auki Hergé todellinen suhtautuminen fasisteihin ja Hitleriin. Hergéhän itse oli sodan aikana fasistien puolella. Nämä taas esiintyvät sarjakuvassa enemmin pahiksina. Käänsikö Hergé takkinsa, mitä tulee politiikkaan? Ehkäpä hän ajautui vain sattumalta fasistien seuraan eikä kääntänyt näille selkäänsä, koska he takasivat hänelle hyvän ja turvallisen aseman sodan aikana? Asian selvittäminen vaatisi jonkin Hergé elämänkerran lukemista. Jaksaisinkohan...

Iltalehden ilosanomaa

Olin tänään käytyäni laskettelemassa Tahkolla niin väsynyt, että tulin pitkästä aikaa lukeneeksi Iltalehden. Iltalehden journalismi on keskimäärin sen verran äkkimakeaa ja populistista, etten siihen useinkaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kykene

Tunnustan syntini: IL ei suinkaan ollut ainoa roskalehti, jonka sivuja olen pääsiäislomani aikana tullut käännelleeksi. Tuntemani häpeä laajenee kanssahäpeäksi, kun mietin kuinka moni muu suomalainen on hairahtunut roskalehtien pariin tänäkin viikonloppuna.

Jotakin yhteiskunnastamme täytyy kertoa se, että juorulehti Seiskassa saattaa olla jopa yli 200 sivua, mikä lienee keskimääräisen yläasteen tai lukion oppikirjan laajuus. Seiskan levikkiä lasketaan sadoissa tuhansissa, oppikirjan kymmenissä. Seiskaa luetaan niin yhtälailla viisitoista kesäisenä kuin kolmikymppisenä ja vielä kiikkustuolissa, oppikirjoihin ei kosketakaan kokeen jälkeen.

Pieni katsaus Iltalehden pääsiäistarjontaan lienee paikallaan synninpäästönä hairahdukselleni.

TeliaSoneran pornorahat

IL 26.3.2005 uutisoi, että TeliaSonera ansaitsee pornolla 1,6 miljardia kruuna eli 175 milj. euroa. Tarkemmin sanoen näin väittää muuan ruotsalainen, jonka nimen jätän tässä mainitsematta häveliäisyyttäni. Hänen laskujensa perustana oli – mitä ilmeisemmin hatusta heitetty – arvio, jonka mukaan 20% laajakaistayhteyksillä ladattavasta materiaalista on pornoa.

Ilmeisesti pitäisi ajatella, että jos netissä ei olisi bitin bittiä pornoa, TeliaSonera nettoaisi 20% vähemmän. Tai sitten ei: Valistunut lukija saattaisi kuvitella 1,6 miljardin kruunun olevan 20% TeliaSoneran liikevaihdosta – tai voitoista. Näin ei ole! TeliaSonera lähteen mukaan 1,6 GKr on nimittäin 2 % TeliaSoneran liikevaihdosta. Edelleen yli 500 miljoonan euron liikevoitto kuulostaa epäuskottavalta. En vanno mutta muistelen, että TeliaSonera ei tehnyt järin suuria voittoja tänä vuonna paitsi ehkä enintään omistajilleen – osinkoahan voidaan maksaa vaikka velkaa ottamalla.

Ehkäpä ruotsalaisarvion logiikan kummallisuus perustuu jollain kierolla tavalla siihen, että TeliaSonera netonnee merkittävimmän osan tuloksestaan liikemaailman tietoliikenteestä – ei yksityisillä laajakaistayhteyksillä. Tämä on pelkkää spekulaatiota, sillä IL:n jutussa ei puhuta halaistua sanaa yritysmaailman osuudesta Teliasoneran "pornorahoista".

Sen lisäksi, että juttu oli hyvä esimerkki IL:n julkaisemien argumenttien tasosta, se oli surullinen muistus siitä, miksi en lue iltalehteä. Mitä saadaan kun tilastot, päättelykyvyttömyys, lehtimiesfantasiat ja moralismi kohtaavat? Tutkiva iltapäivälehti journalismi!

Tosin suoraan sanottuna se ei vetänyt vertoja seuraavalla jutulle, joka oli kylläkin kohtuullisen hyvin kirjoitettu, mutta kokoaukeaman jutun aiheena surullinen esimerkki kansakunnan henkisestä tilasta.

Muistokynttilöitä

Kansakunta suree! Ken "Kentsu" Ojalan jäi raitiovaunun alle (Salatut elämät, 11.3.2005).

MTV3:n fiktiivisen hahmon, Kentsun onnettomuus tuotti enemmän surua kuin Konginkankaan bussionnettomuuden yksivuotismuistelo. Konginkankaalle oli ilmestynyt vain yksi muistokynttilä siinä, missä Kentsun fiktiivinen turma tuotti lukuisia kynttilöitä heti seuraavana päivän.

Loistava mittari: Kynttilä! Tulee varmasti halvemmaksi kuin esimerkiksi puhelingalluppi. Sen kun menee katsomaan montako surukynttilää on ilmestynyt -- onnettomuus paikalle.

Mediatutkija Veijo Hietasen kommentit toivat juttuun ripauksen asiantuntevuutta. Juttu kuitenkin säilytti erinomaisen hyvin pinnallisuutensa. Jutun sävy huvitti: Ikään kuin toimittaja olisi kokenut velvollisuudekseen lohduttaa Kentsun onnettomuutta surreita lukijoita. Se on normaalia. Täysin normaalia. Ihmiset ovat kokeneet ennenkin surua ja onnellisuutta median tuottamien tarinoiden kautta ja niiden siivittämänä.

Niinpä niin. Ihminen on tarinoivat eläin, elää tarinoissaan. Voi vaan miettiä mitä tarinaa eli se mies, joka päätyi roikkumaan pää alaspäin lahkeestaan parvekkeelta. IL:n mukaan mies oli yrittänyt kiivetä (ex?)tyttöystävänsä parvekkeelle huonolla menestyksellä. Ellei hän olisi selvinnyt, olisi sietänyt päästä Darwinin ennätysten kirjaan. Tragikoomisuudessaan verraton tapa kuolla: roikkua lahkeestaan kännissä (ex?)tyttöystävänsä parvekkeesta. (Olenko nyt liian ivallinen?)

Ahdasmielisyyttä ruotsista

Voin vain hämmästellä, miten suuren arvon IL antaa toljailuille rakkaassaa naapurimaassamme Ruotsissa. IL yllättää ja kertoo, että ruotsissa ollaan kovin ahdasmielisiä homo- ja biseksuaaleja kohtaan.

Vääränlaisen seksuaalisen vakaumuksen paljastaminen vanhemmilleen on johtanut jopa pahoinpitelyihin henkisestä väkivallasta puhumattakaan. Naapurilintukodon äidit ovat erityisen innokkaita vääränlaisesta seksuaalisuutta edustavan lapsirukkansa eristämisestä ja kurittamisessa.

Suomessa ei kuulemma ole ollut tapauksia, jossa toinen vanhemmista olisi pahoinpidellyt homoutensa tunnustaneen lapsensa.

Mitä, mitä, mitä? Ollaanko ruotsissa ahdasmielisempiä? Ei tästä sellaista johtopäätöstä voine vetää. Ehkäpä syy on se, että suomessa lapset eivät järin auliisti kerro vanhemmilleen seksiseikkailuistaan ja –intohimoistaan? Ainakaan itse en voisi kuvitella, että olisin halunnut kertoa vanhemmilleni homoudestani yhtään sen enempää kuin heteroudestanikaan. Seksuaalisuutteni ei mielestäni kuulu heille. Ilmeisesti ruotsissa ajatellaan toisin?

Iltalehti ei puhu halaistua sanaa tästä mahdollisesta syystä po. eroon.

Kun oikein muistelin, äitini taisi joskus kannustavasti sanoa, että hänen mielestään on ihan ok, vaikka olisinkin "sellainen poika". Minulla ei nimittäin ollut tyttöystävää yläasteella eikä lukio aikaankaan, enkä ollut juurikaan tytöistä edes puhunut. Olin varsin huvittunut äitini kommentista. (Ehkä ei olisi pitänyt olla.) Syy tyttöystävän uupumisen oli valitettavasti vain se tosiseikka, että olin itseinhoinen nörtti – ei seksuaalinen "epänormaalius". Sääli. Näin heterona noin puolet ihmiskunnan seksuaalisesta viehätysvoimasta menee minulta yli hilseen.

Lyhyt ja pinnallinen ristiriita

Listasin blogini http://www.blogilista.fi:hin. Siinä ohessa tulin lueskelleeksi muiden blogeja. Yllätyin, hieman. Suuri osa blogikirjauksista oli kappaleen tai kahden mittaisia. Melkoinen kontrasti: omanihan ovat olleet enemmin sivun tai kahden mittaisia.

Kahden kappaleen mittainen kirjaus tuntuisi minusta lähinnä lyhytjänteiseltä ja pinnalliselta. Jos minulla ei olisi sen enempää sanottavaa, harkitsisin kahdesta viitsinkö edes kirjoittaa. En tällä halua mitenkään paheksua tai moralisoida niitä, jotka haluavat kirjoittaa lyhyesti ja usein, pohdiskelen lähinnä vain omaan tyyliäni.

Lienen kummajainen pitkine teksteineni. Suoraan sanottuna en edes halua tietää, jaksaako kukaan lukea näitä vai onko lyhytjännitteinen ja pinnallinen nettikulttuuri vienyt voiton. Itse nimittäin olen netin käytön suhteen ehdottoman pinnallinen ja lyhytjännitteinen.

En jaksa nähdä vaivaa ja keskittyä. RSS-syötteet ovat taivaan lahja: Minun ei tarvitse selata uutislähteiden sivuja läpi (lisää tietoa RSS-syötteistä ks. esim Ylen sivut). Voin selata nopeasti otsikoita ja jos ei kiinnosta siirryn seuraavaan uutispalveluun. Katson mieluummin videoita kuin luen pitkiä syvälisiä nettikolumneja, joita kyllä luen mutta vain harvoin.

Olen siis juuri sellainen ihminen, jollaisen en odota lukevan blogiani juuri paria ensimmäistä kappaletta pidemmälle vaikka aiheet ehkä muuten kiinnostaisivatkin.

Ainakin luulen niin, ja jo se on hyvä syy olla ottamatta selvää lukeeko kukaan tätäkään tekstiä.

En kyttää. Sivulla ei tietääkseni ole mitään ohjelmaa, joka paljastaisi onko joku käynyt lukemassa tämän tekstin – paitsi että voitte paljastaa itsenne. Jätin nimittäin (toiveikkaasti) kommenttiosion kaikille avoimeksi, koska en enää pääse vieraskirjani ylläpitoon. Freebokin mukaan käyttäjätunnustani ei enää ole olemassa. Vieraskirja kuitenkin olla möllöttää verkossa, en voi poistaa sitä, en voi muuttaa sitä. Pitäisi lähettää spostia Freebokin ylläpitoon.

Tv-uutisten tähdet

Tulin törmänneeksi ensimmäistä kertaa MTV3:n kymmenen uutisten kello 21:n mainokseen. En todellakaan katso usein televisiota, mutta nyt kun olen viettämässä pääsiäistäni täällä Savossa tv sattui olemaan otolliseen aikaan auki. Erityisesti dramaattinen kamera zoomauksen ääniefekti oli tipauttaa minut sohvalta – olisivat jättäneet edes sen osan muotiuutisformaatista rapakon pahemmalle puolelle mutta ei.

Siinä, että uutiset – erityisesti mainoskanavien uutiset – rakennetaan tarkasti draaman lainalaisuuksia noudattaen, ei ole mitään uutta. Tämä viihteen edistysaskel - mutisten muodon lipuminen yhä lähemmäksi mitä tahansa halvalla tuotettua jännityssarjaa, yllättää joka kerta.

Nyt kun MTV3 on tuonut suomalaiseen uutismaisemaan, sekä "tämän päivän jaksossa X tapaa Y:n ja A riitaantuu B:n kanssa" -tyyliset etukäteismainostukset että lyhyet uteliaisuutta kiihottavat juonipaljastukset uutisten alkutunnarin aikana, odotan enää alkutekstejä, joissa kerrotaan, kuka on tänään uutisten pääosissa ja kuka sivuosissa – jos mahdollista englanniksi:

Today in the news
Starring
....Ishenbai Kadyrbekovin
....Juhani Salonius,
[...]
Co-starring
....Presidentti Akajevin,
....Vladimir Putin,
....Nils Gustafsson
[...]

Ja niin edelleen.

Lienen ristiriitainen? Luen lyhyitä juttuja ja kirjoitan pitkiä, olen suhteellisen lyhyt jännitteinen netin käyttäjän ja halveksin median alati kasvavaa pinnallisuutta.

Ristiriitaisuus kunniaan!

Meri sisälläni - ajatuksia eutanasiasta

Päätin siirtyä toiseen blogisoftaan, koska DiaryLand toimi varsin kankeasti. Tämä on nyt ensimmäinen kirjoitus tähän blogiin. Siirrän vielä joitakin tekstejäni tänne käsipelillä, ettei blogi näyttäisi turhan tyhjältä.

Enpä ole näemmä kirjoittanut taaskaan aikoihin. Se selittyy pitkälti sillä, etten ole vain ennättänyt. Savolaisen Osakunnan isännyys on tuottanut uskomattoman paljon töitä. Etenkin helmikuu oli hyvin ohjelman täyteinen. Silloin oli Savolaisen Osakunnan 100-vuotisvuosijuhla. Jatkoilla oli porukkaa noin 300 ja sillikselläkin, seuraavana aamuna noin 130.

Nyt aivan viimeaikoina olen kirjoittanut ahkerasti graduani. Se onkin edennyt kohtuullista vauhtia. Graduohjaajani ei ole vaan vielä ennättänyt kommentoida kokoon parsimiani pätkiä. Toivottavasti kysymys on vain kiireestä.

Käytettävissäni ollutta aikaa ei ainakaan ole lisännyt se, että aloin jälleen seurustelemaan. Mistä pääsenkin näppärällä aasin sillalla aiheeseen, mistä minun piti kirjoittaa, eutanasiaan. Kävimme eilen, minä ja tyttöystäväni Anni siis, katsomassa kehutun Meri sisälläni -elokuvan.

Sivusto http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/mn/mar_adentro.htm tiivistää juonen oikein mainiosti:

"Meri sisälläni on espanjalaisen Alejandro Amenábarin ohjaama tositapahtumiin perustuva elokuva Ramón Sampedrosta, jonka kaikki raajat ovat olleet halvaantuneina lähes 30 vuotta. Hän on elänyt suurimman osan elämästään sängyssä perheensä ja ystäviensä huolehdittavana. Ramónin ainoa toive on kuolla, mutta hän ei pysty siihen ilman apua. Koska yhteiskunnan on vaikeampi hyväksyä armomurhaa kuin monien hänen läheistensä, joutuu hän taistelemaan oikeudestaan kuolla."

Meri sisälläni oli ja on niitä harvoja elokuvia, joita katsoessani olen löytänyt palan kurkustani. Elokuva puhuu aika selvästi eutanasian puolesta, mutta edukseen se ei paukuta sanomaansa vasaralla. Ramón Sampedrosta on tehty hymyilevä ja rauhallinen. Hän ei huou itseinhoa tai katkeruutta – hän haluaa vain ihmisarvoisen elämän – ja kun se on mahdotonta, edes ihmisarvoisen kuoleman.

Elokuvan teema "elämä on oikeus, ei velvollisuus" ei sinänsä ollut pala kurkussa, vaan se, että elokuva oudolla tavalla vahvisti viimeaikaiset ajatukseni.

Ajattelen aika usein kaiken uudestaan. Tarkastan, olenko todella valmis sitoutumaan siihen maailmankuvaan, jonka olen valinnut. Olenko ollut itselleni rehellinen. Viime viikon aikana minua on askarruttanut juuri eutanasia ja kysymys elämän arvosta.

Elämä ei ole oikeus eikä se ole velvollisuus. Eläminen on sekä oikeus että velvollisuus – eläminen itse, yksin. En tarkoita elämistä elämän vuoksi, mahdollisesti vain siksi että elämä ja eläminen sekoitetaan keskenään. Elämän ja elämisen välillä on selvä ero, mutta usein ero jää huomaamatta.

Elämä on ainostaan elämisen edellytys. Se ei ole mikään erityinen arvo – ei erityisen arvokas. Elämä on sanalla sanoen tiettyjen kemiallisten yhdisteiden reaktioita – jatkuvaa muuntumisia muodosta toiseen. Se on täysin materiaalista ja sellaisenaan jokseenkin merkityksetöntä. Elämäni arvo on vastannee noin 75 kiloa vetyä, hiiltä, happea, rautaa – mistä nyt sitten koostunkaan. (Kapitalisti lisäisi päälle brändini arvon, joka on toivoakseni huomattavasti suurempi, minä en tee niin.)

Elämiseni arvo on mittaamaton. Eläminen on aktiivinen prosessi, joka koostuu vapauksista, velvollisuuksita, mahdollisuuksista, ajatuksista, tunteista, mielettömyyksistä, älyllisyydestä – kaikesta sellaisesta, mistä emme oikein tiedä mitä se on – emmekä ehkä koskaan tule tietämäänkään.

Nähnette eron.

Eutanasia päättää elämän mutta se on vain yksi tapa elää. Sanalla sanoen: Elämänsä päättäminen on elämistä – äärirajoilla. Sikäli kuin eutanasia on todella oma valinta, siinä määrin kuin se on omaa elämää, se on täysin oikeutettu. Tämä on analogista itsemurhan kanssa: Itsemurha on täysin hyväksyttävissä, itsemurhaan kannustaminen saati siihen pakottaminen ei ole.

Meri sisälläni oli silmissäni elokuva elämästä vailla elämistä; vailla päätöksiä, joita olisi halunnut tehdä ja vapauksia, jotka olisi halunnut elää. Se vahvisti sitä, että elämä vailla elämistä ei ole minkään arvoista.

Kysymys on viimekädessä siitä, mitä haluaa elää – ja osaa. Ramón ei halunnut eikä osannut elää sitä elämää, joka olisi ollut hänelle mahdollista neliraajahalvaantuneenakin. Elokuvan piispa halusi – ja osasi. Eikö siis Ramónkin olisi voinut oppia nauttimaan elämästään edes siinä määrin, ettei olisi halunnut vain kuolla?

Varmasti olisi voinut mutta olisiko hänen pitänyt. Ei tässä siitä ole kysymys vaan siitä, minkä arvon haluamme antaa ihmisen tahdolle päättää mihin sopeutuu, mistä osasta minäänsä luopuu. Ja edelleen yleistäen kysymys on siitä, tulisiko ihmiset opettaa elämään kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla?

Toistan: Elämä sinänsä ei ole elämistä, siitä päättäminen ja jopa sen päättäminen on. Elämä ei ole vapaata tai kahlittua. Se vain on. Ainoastaan elämistämme voi luonnehtia vapaaksi tai kahlituksi. Elämisen sopeuttaminen elämän itseisarvon vuoksi – on yksinkertaisesti mieletöntä! Se olisi silkkaa elämisen pilkkaa.

Emmehän halua, että ihmiset oppisivat ja tottuisivat elämään muutaman harvan valtiaan orjina, vaikka se epäilemättä olisi mahdollista. Jos haluaa olla vapaa, tuskinpa kenelläkään on oikeutta tulla sanomaan "sinun pitää luopua halustasi olla vapaa". Jos haluaa kuolla, koska kokee elämisen arvottomaksi, en usko kenelläkään olevan yhtään sen enempää oikeutta vaatia luopumaan haluista ja ne aiheuttavista ikävistä kokemuksistasi.

Kelan seksistiset säädökset

Selvittelin tällä viikolla opintotukeani, jonka viimeiseksi maksupäiväksi olin mennyt tyhmyyttäni merkkaamaan 31.12.2004. Hain sitä vielä tälle keväälle. Sitten se on loppu. Minulla soitettiin opintotukitoimistosta tämän viikon perjantaina ja pyydettiin toimittamaan sinne vuokrasopimus, jota sieltä ei löytynyt. Asia on sikäli hämmentävä, että kyllä minä on aivan varmasti olen sinne kiikuttanut kun vaadin lisää asumislisää muutettuani tähän nykyiseen asuntooni.

Tässä ei ole vielä mitään kummallista ja ihmeellistä tai seksististä. Pitää yrittää ymmärtää, että kelalla on käsittämätön määrä kaikenlaista paperia, eikä siinä ole mitään ihmeellistä että joku paperi häviää. Sitä vastoin, kun opintoimiston täti tarkisti minulta asunko edelleen avoliitossa Enni Penttilän kanssa, minuun iski välittömästi puolustus mieliala ja tavaton aggressiivisuus mielivaltaisia säädöksi kohtaan. Huomautin puhelimessa että säädös joka mukaan samassa solukommuunissa asuvat mies ja nainen tulkitaan avopariksi mutta kahta miestä tai kahta naista ei, on seksuaalisuutta syrjivä. Tämän argumentin kuitenkin vedin takaisin ennätettyäni kelalle asti.

Minun olisi pitänyt alun perin argumentoida, että kela säädön on hävytön ja seksistinen ja luokkaa yksityisyyttä. Kelalla ei ole mitään oikeutta olettaa, että kaksi "suunnilleen saman ikäistä erisukupuolta olevaa ihmistä jotka asuvat nimellisesti samassa" harrastavat automaattisesti seksiä ja nukkuvat samassa sängyssä (mihin termi avoliitto kai lähinnä viittaa). Yhtä vähän kelalla olisi oikeus ilmoittaa että kaksi samaa sukupuolta olevaa suunnilleen saman ikäistä ihmistä harrastavat seksiä ja nukkuvat samassa vuoteessa ja ovat siksi avopari. Kuulemma iän suhteen sentään käytetään harkintaan. Kuulemma vanhaa naista (=mummoa) ja nuorta miestä ei tulkita avopariksi. Huomaa sukupuolet! vanha mies ja nuori nainen saanevat kelassa erikohtelun. Moista voisi pitää jo melkein kunnianloukkauksena, ongelma on vain siinä, että kela ei julkaise kyseistä tietoa missään eikä se siksi täytä lain määrittämiä kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä.

Sitä vastoin moista käytäntöä voi pitää seksuaalista tasa-arvoa puoltavan ja yhteiskunnan rakenteellista seksistisyyttä vastustavan ohjelman vastaisena. Ennen kaikkea se loukkaa jokaisen yksityisyyttä, en voi ymmärtää millä perusteella tuen määrä määräytyy seksuaalielämän perusteella enkä etenkään voi ymmärtää, millä perusteella kelalla on oikeus seksististen ennakko asenteiden perustella ilman parempaa tietoa tehdä päätöksiä seksuaalisen käyttäytymisen perusteella.

Minun ja Ennin tapauksessa tämä ei ole ongelma, koska emme ole kumpikaan ansainneet niin paljon että sillä olisi vaikutusta tukeen. En myöskään halua kiistää, ettemmekö olisi olleet avopari, ettenkö olisi harrastanut hänen kanssaan seksiä tai ettenkö olisi nukkunut samassa sängyssä. Asia kuitenkaan mielestäni Kelalle kuulu. Kaikissa virallisissa yhteyksissä kiistän olleen avoliitossa. Koska sukupuolielämäni on täysin minun oma yksityinen asia eikä se oletus arvoisesti kuulu sen enempää valtiolle kuin kirkollekaan. Ainoa poikkeus tähän voisi olla jonkin sukupuolitauti epidemian selvittäminen. Tällaisissa useiden ihmisten terveyteen vaikuttavissa yhteyksissä suostu kertomaan myös valtiota vallan edustajille mitä olen harrastanut, kenen kanssa ja millaisin välinein.

Sitä vastoin yksityisesti – ihmiseltä ihmiselle, ystävänä ystävälle – olen valmis kertomaan hyvinkin vapamielisesti omasta seksuaalisuudestani. Ei se varsinaisesti mikään suurikaan salaisuus ole. Henkilökohtaisesti en pidä suomalaisuudelle aivan liian tyypillisesti sulkeutuneesta asenteesta seksuaalisuutta, eroottisuutta ja sukupuolisuutta kohtaan. Seksuaalisuus on vain ja ainoastaan ihmisten välinen asia, ei ihmisen ja valtio tai muun vastaavan instituution.

Satunnainen argumentti vallitsevaa huumeahdasmielisyyttä vastaan

Taustana kerrottakoon että olen silloin tällöin jutellut suomen huumepolitiikasta muuan Elämäntapaliittossa huumevalitustyötä tekevän ystäväni kanssa. Henkilökohtaisesti olen huumeiden (ml. alkoholi ja tupakka) käytön järkeistämisen ja kohtuullistamisen kannalla. Uskon että siinä mielessä olemme samalla "puolella". En kuitenkaan voi hyväksyä kaikkia "mukamas järkeistämiseen ja kohtuullistamiseen" tähtääviä argumentteja. Tämä teksti perustuu pariin sähköpostiin, jotka olen tullut kirjoittaneeksi.

Tyypillinen huumeiden viihdekäytön laillistamisen puoltajien argumentti on seuraavanlainen: Huumeiden kannabiksesta ekstaasin ei-lääketieteellinen käyttö ja markkinointi on laitonta, koska ne ovat vaarallisia. Myös alkoholi, kahvi ja tupakka ovat terveydelle vaarallisia mutta ne eivät ole laittomia, koska ne kulkeutuivat Suomeen historiallisesti otolliseen aikaan.

Terveyshaitat eivät siten ole ainoa peruste tehdä jostain aineesta laiton, siispä raja laillisen ja laittomien huumeiden ja päihteiden välillä mielivaltainen. Jos esimerkiksi kannabis olisi yleistynyt Suomessa ennen tupakkaa olisi luultavampaa, että tupakka olisi laiton terveyshaittojensa takia. Argumentti on sikäli hyvä, että se vaatii lainsäädännöltä johdonmukaisuutta sekä rationaalisuutta, ja siten syö pohjaa kaikilta niiltä huumeiden laillistamisen ja viihdekäytön vastustajien argumentilta, jossa vedotaan rationaalisuuteen ja/tai johdonmukaisuuteen.

Argumentti ei tietysti toimi esimerkiksi, jos vastapuolen mielestä myös alkoholi, kahvi ja tupakka tulisi kieltää lailla terveyshaittojen takia. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole. Siispä: Miksi huumeiden laillisuuden ja viihdekäytön puolustajien pitäisi ottaa vastustajiensa rationaalisuusvaateet vakavasti, jos heidän argumenttiensa perustana löytyy joukko poliittishistoriallisia jaotteluja, jotka ovat vähintäänkin arationaalisia elleivät peräti irrationaalisia? Asiaa ei ainakaan paranna se tosiseikka, että suur(in)ta osa huumaavista aineista saa käyttää täysin laillisesti lääketieteellisiin tarkoituksiin.

Tämä on pääasiallinen syy siihen, ettei valistuksessa tulisi mielestäni vedota lainsäädäntöön kuin ehkä marginaalisesti. Ylipäätään huumepolitiikkaa pitäisi tehdä mahdollisimman vähän lainsäädännön avulla, sillä se on aina enemmän tai vähemmän sidoksissa poliittis-historiallisiin, ei-rationalisiin ja ei-eettisiin tekijöihin, siinä missä päätöksen käyttää tai olla käyttämättä huumeita ja päihteitä tulisi perustua rationaaliseen harkintaan ja henkilökohtaisiin eettisiin valintoihin.

Ylipäätään jos lainsäädännöllä ja etiikalla on mitään tekemistä toistensa kanssa suunnan tulisi olla toinen. Lainsäädännön tulisi olla eettistä, ja se voi olla eettisten valintojen perustana vain sikäli kuin sen perusta on eettinen.

Vasta-argumentteja ja vastavasta-arugmentteja

"Kannabiksen vapauttaminen todennäköisesti lisäisi kokonaiskäyttöä ja samalla haitat kasvaisivat. "

Todennäköisesti se kyllä lisäisi sen kokonaiskäyttöä ainakin väliaikaisesti. Toinen kysymys on, missä määrin se lisäisi myös ongelmakäyttöä ja siitä ynnä muista huumeista (ml. alkoholi ja tupakka) aiheutuvia ongelmia. Toisin sanoen määrän perusteella ei voi tuosta noin vain tehdä laadullisia johtopäätöksiä.

Esimerkiksi jalkapallon pelaaja määrän lisääntyminen ei suoraan implikoi jalkapallon tason kasvua. Sama pätee myös kielteisiksi koettuihin laadullisiin ominaisuuksiin.

En ylipäätään tiedä, mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan sanalla "vapauttaminen" tässä yhteydessä. Itse puhuisin ennemmin "viihdekäytön laillistamisesta" enkä "kannabiksen vapauttamisesta".

"Suomi ei tarvitse enää alkoholin rinnalle uutta päihdettä, oli se mikä hyvänsä."

Minusta "Suomi" ei "tarvitse" alkoholiakaan päihteenä. Ylipäätään yksikään ihminen ei todella tarvitse alkoholia tai mitään muuta aivotoiminnan osittain lamauttavaa ja fyysisiä vaurioita tuottavaa myrkkyä. Minusta koko keskustelu alkoholin tai minkään huumeen käytön tarpeesta on mieletön tai vähintäänkin kummallinen, koska ei sitä juoda yleensä minkään todellisen hyödyn takia tai todellisen tarpeen tyydyttämiseksi. Ihmisten fantasiat ovat tietysti täysin toinen asia.

Asian absurdiutta lisää se, että monia ns. laittomia huumeita käytetään täysin laillisina lääkeaineina (esim. opiaatit kipulääkkeissä, amfetaminiinia esim. ADHD:n hoidossa, GBL:ä uni- ja psyykelääkkeissä ja jopa kannabista lähinnä syövän saattohoidossa kipulääkkeenä jossain päin maailmaa). Alkoholi ei käsittääkseni ole missään lääkkeessä vaikuttava ainesosa vaan se kelpaa lähinnä liuottimeksi. Monien laittomien huumeiden lääketieteellisten sovellusten käyttöä voidaan usein perustella tarpeella, alkoholin todellinen perusteltavissa oleva käyttötarve liittyy lähinnä puhdistukseen ja aineiden liuottamiseen.

Olen hyvinkin samaa mieltä siitä, että "Suomi ei tarvitse alkoholin rinnalle uutta päihdettä". Kuitenkin jos ja kun puhutaan yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä, tarpeen puutetta ei voi käyttää perusteena mihinkään.

Etiikkaa ajatellen esimerkiksi valtioneuvosto ei saa julistaa ulkonaliikkumiskieltoa klo 02-05 väliselle ajalle sillä perusteella, ettei ihmisten ilman erityistä syytä ja siihen haettavaa erityislupaa "tarvitse" liikkua ulkona aamuyöllä. Toisin sanoen olisi mielestäni demokraattisten ja liberaalien perusteiden vastaista julistaa aamuyön "viihdekäyttökieltoa". En epäile lainkaan, etteikö tällaisella säädöksellä olisi esimerkiksi rikollisuutta ja pahoinpitelyitä vähentävä vaikutus, mutta silti en voisi hyväksyä moista.

Minusta tuo esittämäsi argumentti on virheellinen, koska alkoholin tai minkään muunkaan huumeen viihdekäyttö ei ole tarve, ja toiseksi koska on hyvin vaikea perustella, miksi tarpeen puutteen pitäisi olla peruste yhtään mihinkään etenkään lainsäädännössä.

"Kyseessä on myös meidän kulttuurille vieras aine ja yhtäkkinen vapauttaminen sotisi todennäköisesti kansalaisten enemmistön arvoja vastaan."

Minusta tuo väite on toisaalta itsestään selvä ja toisaalta yksinkertaisesti naiivi. Totta kai minkä tahansa demonisoidun asian (sen tarkemmin ottamatta kantaa demonisoinnin oikeutukseen ja paikkansa pitävyyteen) laillistaminen "sotii enemmistön arvoja vastaan", koska enemmistön arvot perustuvat ensisijaisesti eräänlaiseen propagandaan – tarkemmin, onnistuneeseen osaan siitä.

Naiivius liittyy lähinnä siihen, että enemmistön arvot eivät välttämättä sinänsä ola hyviä ja oikeutettua.

Esimerkiksi vielä keskiajalla enemmistö saattoi hyvinkin kannattaa (maa)orjuutta, mutta tästä ei seuraa, etteikö orjuutta tulisi lopettaa. Vastaavasti enemmistön arvot ovat saattaneet Suomessakin olla naisten yleistä äänioikeutta vastaan. Minusta on kuitenkin jokseenkin selvää, että edistyksellinen valtionjohto teki oikein salliessaan myös naisten äänestää. Edelleen vielä 1950-luvulla ympäristönsuojelu ei ollut minkäänlainen arvo. Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että sen ei myöskään pitäisi olla arvo. Ympäristöaktivistit ovat tehneet aivan oikein nostaessaan ympäristön yhdeksi keskeiseksi arvoksi yhteiskunnassa, vaikka moinen saattoi vielä 50-luvulla olla enemmistön mielestä täysin turhaa ja siinä mielessä heidän arvomaailmansa vastaista.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointti lienee selvä: Minkään asia eettistä oikeutusta tai sen hyvyyttä ei voi arvioida vain vallitsevan yleisen mielipiteen perusteella. Erityisen epäilyttävää moinen yleiseen mielipiteeseen vetoaminen on, jos yleiseen mielipiteeseen on pyritty aktiivisesti vaikuttamaan kuten huumeiden tapauksessa valistuksen muodossa.

En halua sanoa, etteikö yleiseen mielipiteeseen tulisi joissain tapauksessa vaikuttaa tai etteikö sen tulisi vaikuttaa päätöksen tekoon. Sanon vaan, että niiden tulisi sulkea toisensa pois. Jos mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan, niin silloin julkinen mielipide ei saa tietenkään oikeuttaa pyrkimystä vaikuttaa siihen - moinen on aivan ilmiselvästi pahalla tapaa kehämäistä. Vastaavasti jos julkinen mielipide vaikuttaa päätöksen tekoon, sitä ei tulisi pyrkiä vahvistamaan vielä entisestään propagandalla, miksi haluan kutsua kaikkia valtion pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Esimerkiksi on eettisesti väärin, että valtaan päässyt puolue tai henkilö pyrkii valtansa avulla kasvattamaan omaa suosiotaan (kuten mm. Putin Venäjällä ja Belrusconi Italiassa).

"Se mikä toimii teoriassa ei välttämättä toimi käytännössä nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa."

Siinä tapauksessa teoria on väärä tai huono. Huonon teorian ja käytännön yhteensopimattomuus pitäisi kannustaa kehittämään parempia teorioita. Valitettavasti se huumepolitiikan tapauksessa tuntuu kannustavan hieman liian suuressa määrin konservatiivisuuteen ja paternalismiin. En nyt halua missään nimessä sanoa, että konservatiivisuus ja parernalismi olisivat mitenkään huonoja ajattelutapoja, vaikkakaan itse en niitä kovin korkealle arvosta.

Toiseksi: Minusta on vähintäänkin kummallista politiikkaa pohtia toimisiko jonkin asia nykyisessä tilanteessa, koska puhutaan tulevaisuudesta. Ennemmin tulisi pohtia missä mahdollisissa tilanteissa jonkin asia toimii ja missä ei.

Tekosyitä kirjoittamattomuuteen

Joululomalla tuli näemmä kirjoiteltua aika vähän tänne. Ylipäätään olen nyt selvästi jäljessä tavoitteestani kirjoittaa pari sivua per päivä. Epäilen suuresti, että isännyys kausi ei ainakaan auta pitämään tavoitteesta kiinni, mutta voihan sitä aina yllättää itsensä.

Tässä on kyllä paikka selitykselle.

Alkuosa joululomasta kului pelaillessa vanhojen Varkaus-kavereiden kanssa lauta-, strategia- ja roolipelejä. Pyrkimyksenä oli pelata mahdollisimman paljon, eli yli 12 tuntia päivässä. Siinä ei enää jäänyt aikaa päiväkirja merkinnöille.

Pian Joulun jälkeen – vastoin puheita ja suunnitelmia – useimmat Varkaus-kaverit olivat siirtyivät Varkauden harmaalta alueelta jälleen kaidalle tielle opiskelumaailman rientoihin tai valmistelemaan uutta vuotta. Minä taas jäin Varkauteen. Periaatteessa minulla olisi ollut silloin aikaa kirjoittaa vaikka kuinka – mutta ilmipiiri ja olotila olivat täysin älyllisesti stimuloimattomia. Olin perin tyytyväinen, että sain sentään luettua loman aikana kirjaa ihan kannesta kanteen (Bohmin On Creativity ja Chomskyn Ideaologia ja valta I). Tavoitteena oli tosin saada luettua vielä kolmaskin kirja, Riku Jutin Johdatus metafysiikkaan. Se ei enää luonnistunut.

Tilanne olisi tietysti ollut hieman toinen, jos välissä ei olisi ollut uutta vuotta. Juhlin uutta vuotta Jyväskylässä. Tapauksessani uuden vuoden vietto koostui Opinkivessä saunomisesta ynnä bileistämisestä ja käsittämättömästä krapulasta. Moinen söi käytännössä kaksi päivää tehokasta työaikaa, mutta opetti toki paljon.

Jos uskoisin yliluonnolliseen, epäilisin lauantain voimarikkaan krapulan oleva jumalallinen varoitus isännyyskauden vaaroista ja viettelyksistä – ja vaikka olenkin vakaumuksellinen ateisti saatan ottaa tuon varoituksen melkein vakavasti. En nimittäin juonut mitenkään epänormaalin paljon. Monesti olen juonut vielä enemmän ja saanut tuskin mainittavan krapulan. Menin joka tapauksessa Jounin ja Vesan kanssa Jounin kämpälle nukkumaan siinä kolmen neljän maissa. Itse olin vielä lähdön paikkeille kovasti juhlatuulella, mutta lähinnä koska laskuhumala varoitteli jo tulostaan, päätin lähteä. Toinen merkittävä syy lähtöön oli se, että muuan Varkaus-kaverin ihastus meni ihastumaan minuun. Lähteminen oli otaksuakseni paras tapa välttää kaikki potentiaaliset ihmissuhdesotkut ja kuitata ikävällä tapaa mieleen noussut ajatus "voi vittu, taasko!?" asianmukaisella tahdikkuudella.

Uutisten viihdekäyttäjien kärsimykset

Kolmas syy siihen, etten saanut kirjoitettua oli – kuten jo mainitsin – älyllisesti heikosti stimuloiva ilmapiiri ja olotila. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä ja julmalta mutta tosiaasia on, että kaikki kaltaiseni uutisten viihdekäyttäjät kärsivät suunnattomasti Aasian katastrofin tuottamasta yksipuolisesta uutisoinnista. Mielestäni on täysin kohtuutonta uhrata koko viikon uutiset yhden ja saman asian uutisoimiseen ja kertaamiseen.

Esimerkiksi Iranissa Bamin tuhoutuminen maanjäristyksen seurauksena sai runsaasti uutisaikaa noin parina kolmena päivänä mutta ei sentään kertaakaan koko puoli yhdeksän uutisten keston verran. Iranissa toki kuoli vain 30 000 ihmistä ja eikä alueella ollut juurikaan ulkomaalaisten lomaparatiiseja. Peter Symonds kirjoittaa:

UN relief coordinator Egeland told reporters this week that “we have 20 parallel catastrophes unfolding” around the world. Pointing to the ongoing disasters in the eastern Congo and the Darfur region of western Sudan, he declared, “[H]ere is my criticism of the rich world: Could we wake up please to those 20 forgotten emergencies”. ( Peter Symonds: Hypocrisy and self interest at tsunami summit in Jakarta. WSWS.org:ssa.)

Sopii miettiä mitä ne noin 18 muuta tällä hetkellä meneillään olevaa katastrofia Darfurin, itä-Kongon ja tämän paljon puhutun tsunamin lisäksi mahtavat olla, koska minä en kylmiltään osaisi mainita yhtäkään. Pitänee ottaa selvää.

Ylipäätään mietityttää mitenhän luvattujen monen miljardin avustusten käy kunhan uutiskeila siirtyy toisaalle. Luvattiinhan Bamin alueen maanjäristyksen uhreille miljardiavustuksia mutta loppujen lopuksi avustuksia saapui perille vajaa 18 miljoonaa dollaria (ibid.). Erityisen paljon todellisten avustusten määrä epäilyttää kuin suurimpana auttaja uutisissa komeilee Yhdysvallat, joka on kuuluisa konservatiivisesta itsekeskeisyydestään ja kyvyttömyydestään kaikkeen kehitysapuun, jolla on miljardien dollareiden rästit YK:lle ja joka toistuvasti jättää täysin huomioimatta YK:n ja muun kansainvälisen yhteisön näkemyksen ja päätökset – vain muutamia pieniä huomioita tehdäkseni (ks. esim. Chomsky: Ideologia ja valta I).

Eivät uutisten viihdekäyttäjien kärsimykset ole vieläkään päättyneet. Uutisten painopiste on tosin siirtynyt selvästi enemmän tekopyhyyden puolelle: jumalanpalveluksia, muistokonsertteja, katastrofissa menehtyneitä rock-tähtiä (Aki Sirkesalo). On toki hyvä asia, että katastrofin uhrit saavat rahallista tukea, kunhan se ei ole pois muilta katastrofeilta – ja kunhan se ei ole vain tapa omanarvontunnon buustaamiseen.

Näiden kaikkien syiden takia en ole pysynyt tavoitteessani kirjoittaa pari sivua per päivä. Mutta lupaan ainakin yrittää tehdä parannuksen.