Hienoista melenkoliaa

Hienoista melankoliaa. Enimmäkseen ihan normaalia eilisen illan jälkeistä. Lähdin yksille tentti kaljoille. Näemmä käytännössä se tarkoitti yön mittaista baarireissua. Olin kotona viideltä.

En osaa vieläkään päättää, onko CMX:n kuuntelu merkki pateettisesta vai rakentavasta melankoliasta. Joka tapauksessa olen kuunnellut CMX:ä suunnilleen koko sen vähän hereillä olo ajan.

kuin lintu lepäämässä

kuin lintu lepäämässä
vaikka joka oksa horjuu
kuin kala ennen koskea
tietämättä, taitamatta
epäilysten kirkkotarha
kasvaa piikkipensastaan
kun aika tuskan jälkeen
jatkaa outoa kulkuaan

Olen kuullut aika monen sanovat, että Yrjänän sanoitukset kuvaavat hyvin sitä miltä heistä tuntuu; että he eivät itse olisi pystyneet sanomaan asiaa paremmin. Olen miettinyt missä määrin sanominen määrittää tuntemista ja missä määrin tunteminen kykyä sanoa. Ajatus ei ole uusi, se on saanut enintään uusia puolia.

"Huonosti sanottu, huonosti nähty" on ollut pitkää yksi suosikki sitaattejani. Sääli, ettei sama toimi toiseen suuntaan. Taitavasti valitut, "oikeat" sanat eivät auta juurikaan näkemistä, ne ovat enintään sen välttämätön ehto.

Mitä siteeraamiini Surumurhaajan sanoihin, ne ovat edelleen hyvä kuvaus muuan ihmissuhteestani: kuin rakentaisi korttitaloa, joka on kokoajan romahtamaisillaan, tai tornia joka vajoaa vain hieman hitaammin soiseen maahan kuin kohoaa korkeuksiin – eikä rakentamista voi lopettaa.

Aivan sama miten asian sanoo ääneen. Sama sanooko pelkäävänsä, että "rakkaus kovettuu ennen pitkää joukoksi tyhjiä sanoja [ja että] rakkaus haalenee iltapäivään tulee täyteen pieniä reikiä" vai sanooko, että on vaikea olla hetki ja paikka toisen olla sateenkaari, jos toinen pakenee sadetta ja piiloutuu auringolta. Kun asian sanoo ääneen, toinen on samaa mieltä ja kehottaa olemaan lintu, lepäämään, vaikka joka oksa horjuu.

Minä hullu olen joka hetki uskomaisillani ja tottelemaisillani – enkä kai kuitenkaan usko tai tottele.

Eikä liene rangaistus

Eikä liene rangaistus,
jos käymme hetken yhtä matkaa
kun hirviöiksi paljastumme,
onko hyvät päivät valhetta sittenkään

Kuuntelin tätä kappaletta ensimmäistä kertaa todella ajatuksella. Hauskasti sanottu: "kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvä päivät valhetta sittenkään". Jos emme paljastu tai emme paljastuisi, pitäisi kai ajatella, että hyvä päivät ovat mitä luultavammin valhetta. Ehkä halua olla toisella hyvä, kuvitelmaa välittämisestä?

Vihollinen sielun tietää
mihin lyödä syvät haavat
jotka eivät parane kuin
hitaasti, niin hitaasti
jos ollenkaan

Ehkäpä tässä on perustelu sille, mitä yllä sanotaan: kun paljastumme vihollisiksi (hirviöiksi) jotka tietävät tarkasti, mihin löydä syvät haavat, hyvien päivien täytyy olla jotain enemmän kuin valhetta. Jotain paljon syvempää.

minun nimeni on hiekkaa

minun nimeni on hiekkaa
jota tuuli puhaltaa
kaikki muistot ehkä unta
teillä pelon enkelten

Tein kuvan, jossa tämä kipale oli johtoajatuksena. (En löytänyt parempaa.) Valitettavasti kuva ei onnistunut täysin. Ensimmäinen versio näyttää tältä (saat sen isommaksi klikkaamalla kuvaa):

Olin aikeissa valita johtoajatukseksi sen kipaleen, jossa lauletaan valo repii huoneen "rikki hajalleen" (Nimetön). Valitettavasti muu ei sopinut ajatukseen. Pelon enkelit kipaleen sanat sopivat paremmin, vaikka siinä valo ei revikään mitään hajalleen.

Eniten minua miellyttävät loppu: "kaikki muistot ehkä unta / teillä pelon enkelten". Niin ne ovat – unia tai painajaisia, niin kauan kuin pelkään huomaavani, kuinka heikolla pohjalla koko minuuteni makaa. Minälle ei ole perustaa. Kaikki vajoaa ja hajoaa. Kun en jaksa enää rakentaa minää uudestaan muistot ovat todellakin vain unta. Minästä ei ole mitään muuta jäljellä.

Nimetön sitä vastoin raivoaa:

kun aamun veitsi taivaan halkaisee
valo repii huoneen rikki, hajalle
kielen paksuus täyttää koko saastaisen suun
kasvot kuivaa savea ja lantaa
[…]
kiellän sanomasta enää sanaakaan
olen kyllästynyt puheen horinaan
tämä läävä on valheita täynnä
kierrän huonetta kuin puukko kädessä […]
totuuden kalastaja verkkoineeen ja onkineen
kadonnut, hukkunut totuuden mereen
lattia lasimurskan peitossa
peilissä känninen saatana

Tämän vaiheen olen toivoakseni päässyt ohi. Totuus on kuollut. Entä sitten? Tunnen liian monta ihmistä, jotka kieltävät sanomasta enää sanaakaan (ovat kyllästyneet puheen horinaan), koska ovat joutuneet kohtaamaan liian usein valheita. Totuus on pettänyt jalkojen alta, paljastunut vain sanoiksi tai hetkiksi, joiden aika oli vaan päättyä.

Toistan itselleni valheet eivät voi satuttaa minua, ne ovat vain valheita – sanoja, vailla todellista merkitystä. Totuus ei saa satuttaa minua, minun on uskallettava aina katsoa peiliin – näkyi sieltä mitä tahansa. Ongelma ajattelussani on siinä, että kun totuus on kuollut myös valhe on kuollut. Aseta siinä sitten itse itsellesi valheet ja totuudet, kun ei ole mitään mistä pitää kiinni, mihin todella luottaa – ja silloin kun on valheita ja totuuksia tuskin muistaa.

Aika kulkee, kellot laukkaa

Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hautahaukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään

Ilmeisesti myös Yrjänä on päässyt ohi vaihteen, jossa valheita täynnä olevassa läävässä peilistä katsoo känninen saatana. (Tiedän: kaikki muu laulussa saattaisi puhua jostain aivan muusta.) Totuuden toivon jälkeen vasta oppii ymmärtämään miten paljon uskominen merkitsee ja että näkee totuuden kyynisimmät palvojat murhamiesten kiltana.

Valitettavasti tällä on myös naiivi puolensa. Ennen presidentin vaaleja, joku suomessa asuva jenkki todisteli, että jenkit nyt vaan ovat uskonnollisempia ja puolusteli Bushia "it isn't so bad to believe something good, is it". Sääli, että Bushin tapauksessa pätee täysin Bohmin lausahdus: "the origin of the evil is just the fact that each man pursues his own fragmentary notion of good" ja vieläpä kääntäenkin: hyvän alkuperä on se fakta, että pyrimme edistämään (tai todistamaan) omaa fragmentaarista käsitystämme pahasta.

Esitän muuten syvimmän osan ottoni siitä, että Bush voitti. Todella sääli, että Bushin voitto ei vaikuta vain amerikkalaisten elämään.