Enkelin matka esineestä olevaksi

2004-10-26 ~ 8:22 p.m.

Luin tänään uudestaan Gaimanin ja Russelin tekemän Murder Mysteries -sarjakuvan. Oikeastaan minulla ei olisi ollut siihen aikaan – saati ilta uniin, jotka nukuin teoksen puolivälissä. Eikä minulla kai olisi aikaa tähänkään. Pitäisi alaviitteistää ja oikolukea Eero Hämäläisen säätiön apuraha hakemusta ja lukea tentteihin. Kirjoitan kuitenkin.

---

Huomasin pari viikkoa sitten, etten muista enää järin hyvin Murder Mysteriesin tarinaa, kun yritin palauttaa mieleen, mitä siinä oikeastaan sanottiinkaan. Siksi luin sen uudestaan. Yllätyin myönteisesti. Se on älykäs ja sofistikoitunut tarina, symbolisempi kuin muistikaan.

En muistanut nimittäin, että tarinan päähenkilö Raguel ei täysin tyytynyt siihen, että sai täytettyä funktionsa, tai sitä että hän halusi korostaa, ettei ole kadotettu enkeli kuten kaikki muut: "When the others fell, I didn't fall. I'm still doing my job. As I see it. Doesn't matter long it is. I still want to go home."

Ehkä tulkitsen sen viitteet Kabbalahiin ja gnossilaisuuteen liiankin vahvasti. Oletan kuitenkin tulkinnassani, että tarinamaailmassa Jumala on kuollut tai kadonnut. Tarinassa siihen mahdollisuuteen viitataan lopussa muutamassa repliikissä.

Ennen kuin riennän eteenpäin, palaan sen verran taaksepäin ja kerron mistä, teoksessa on kyse.

Murder Mysteries koostuu kahdesta traagisesta rakkaustarinasta. Toinen sijoittuu tähän maailmaan, toinen hopeakaupunkiin paikkaan ja aikaan, jossa enkelit ja Herra vasta luovat luomakuntaa. Enkelitarinan päähenkilönä ja kertojana on kostonenkeli Raguel. Hänet kutsutaan suorittamaan funktiotaan kun enkeli Carasel löytyy murhattuna.

Toinen sijoittuu öiseen Los Angelsiin. (Viite kadotettuihin enkeleihin (fallen angels) on ilmeinen ("lost angels").) Toisessa tarinassa Raguel kertoo itse tarinaa ensimmäisestä murhasta hopeakaupungissa 21-vuotiaalle juuri rakastuneelle englantilaiselle miehelle, joka tietää, ettei tule enää koskaan tapaamaan rakastaan. En kerro juonesta tämän enempää.

Jäin pohtimaan ajatusta, jonka yksi luomakunnan suunnittelijaenkeleistä, Saraquel lausuu: "It's [=the project to create Death] one of the hard one's - - one of the big one's, too, I suspend. Possibly it may even become the attribute that's going to define creation for the created. If not for death, they'd be content to simply exist, but with death, well, their lives will have a meaning… a boundary beyond which the living cannon cross."

Tämä repliikki on tulkintani avain.

Tarinan enkelit elävät ikuisesti. Heidän elämäänsä ei määrittänyt kuolema ja se olisi ollut täysin merkityksetöntä, ellei heillä olisi ollut funktiota, roolia suuressa draamassa. Teos jättää auki, mitä tapahtuu funktiolla, kun se asetetaan kyseenalaiseksi.

Kysymys nousee monta kertaa esiin, mutta se ei saa koskaan vastausta. Raguel kysyy sitä Lusiferilta epäsuorasti. Tämän Lusifer kyseenalaistaa Raguelin funktion toteamalla tämän langettaman tuomion olleen epäoikeudenmukainen. Raguel puolustautuu toteamalla, että se oli hänen funktionsa. Lopussa hän vakuuttelee, ette hän ole hylännyt funktiotaan. Miksi funktio on niin tärkeää Raguelille? Miksi se ei ole niinkään tärkeä Lusiferille,joka lopulta nousee kaipinoimaan Luojaansa vastaa - se on hänen rooli suuressa draamassa?

Enkelin olemassa olon merkitykseksi paljastuu hänen roolinsa suuressa draamassa, jonka Luoja on virittänyt ja halunnut tapahtuvan. Vaikka enkelin funktio onkin täysin mielivaltainen, teos viittaa oudolla tapaa siihen, ettei Luoja ole täysin mielivaltainen luodessaan suurta draamaansa. Hän nimittäin sanoo "the problem with creating things is that they perform so much better than one had ever planned."

Mikä sai tarinan Luojan luomaan: kuolevaisuus vain funktio? Vastauksen täytyy olla kuolevaisuus. Kun Raguel kysyy, mitä varten Lusifer valmentaa joukkojaan - mitä sotaa varten, Lusifer ei osaa vastata. Tekstin vihjeiden pohjalta ainoa järkevä vastaus on, että Luojalla ei ole funktiota, niinpä hänen täytyy olla kuolevainen, jotta hänellä olisi merkitys. Hän tekee siitä mahdollisen, luomalla luomakunnan ja kirjoittamalla suuren draaman.

Nietzschen "jumala on kuollut, me tapoimme hänet" oli jumalan merkityksen ehto. Hänen piti kuolla ja jos hän on vain kadonnut, hänen pitää kuolla. (Tämä on edelleen tarinan tulkintaa. Olen edelleen itse vakaumuksellinen ateisti: Jumalaa ei ole eikä ole koskaan ollut.)

Entä ihminen sitten?

Ihminen on Luojan asemassa siinä suhteessa, ettei hänelläkään ole funktiota. Kukaan ei sido hänen tekemisiä. Ihminen on liian vapaa. Joskus vapautta on unohtaa kaikkein äärimmäisin vapaus, Raguelin ja Luojan sanoin: "forgetfulness is a freedom of a sort". En halua tässä pilata lukukokemusta kertomalla mihin unohtaminen liittyi – sanon vain "äärimmäiseen vapauteen".

Viittasin jo toiseen teemaan: olemassa olemiseen. Merkityksellinen olemassa oleminen on joko jonkin funktion täyttämistä tai olemista kohti kuolemaan. Ajatus on hyvin lähellä Heideggerin filosofiaa. Sääli, että tunnen sitä turhan huonosti. Myös Heidegger ajattelee inhimillisen olemisen olevan olemista kohti kuolemaa. Toinen olemisen muoto, teknologinen oleminen tai teknologiassa oleminen, on nimenomaan jonkin funktion täyttämistä tai toteuttamista, esineellistymistä.

Artikkelissaan Tekniikan kysymisessä Heidegger käsittelee sitä vaaraa, että teknologia saa meidät olemaan sen tavoin. Meistä tulee varantoa. Olemassa olemisemme muuttuu jonkin funktion toteuttamiseksi. Sen merkitys ei katoa vaan muuttuu keskeisellä tavalla. Synnymme palvellaksemme konetta. Kuitenkin jopa syntyminen vain kuolemista varten olisi lohdullisempi vaihtoehto.

Yritän selventää hieman ajatusta Marxin astetta helpomman projektin kautta. Tässä Marx pääsi lähelle Heideggeriä ja Heideggerin syvällisyyttä. Hän näki vaaran, että kapitalistinen työn tekisi ihmisestä koneen kaltaisen toteuttajan ja sitä kautta vieraannuttaisi tämän itsestään. Ihminen menee työpaikalleen. Unohtaa kaiken, mitä on ja ennen kaikkea ihmisarvonsa. Tekee päivän jotain täysin yhdentekevää, jotain sellaista, mikä ei kiinnosta eikä ole osa elämää. Kun hän pääsee töistä koittaa vapautuminen – ihminen voi jälleen alkaa elää.

Esineellistynyt ja esineellistetty ihminen elää ei-elämää suuren osan elämästään - tehdessään työtä. Marx mielestään työn tulisi olla osa elämäämme, osa sitä mitä olemme. Työn pitäisi olla itsensä toteuttamista.

Enkelin olemisen merkitys on paradigmaattinen vastakohta tälle. Enkelin funktio on ainoa olemassa olon tapa, jonka tämä voi saavuttaa. Enkelin on totaalisen esineellistynyt, hän ei voi edes teoriasa vapautua työstään kadottamatta itseään lopullisesti.

Heidegger yleistää Marxin pointin koskemaan kaikkea olemista ja elämistä. Tällöin kuitenkin nousee kysymys siitä, mitä oleminen oikeastaan on. Murder Mysteries käsittelee kursorisesti nimen omaan tätä tematiikkaa.

Kirjoitan nyt vain omasta puolestani, koska en tunne Heideggeriä riittävän hyvin.

Mitä meille jää olemassa olemisesta, jos ja kun emme enää täytä mitään funktiota (ellemme olisi kohti kuolemaa)? Meillä ei voi olla kohtaloa. Meillä ei voi olla pakkoa tehdä mitään. Olemme totaalisen vapaita. Ja juuri se on ongelma. Oikeastaan olemme vain olemassa, mutta olemassa olo vailla suuntaa on piinallisen yhdentekevää ja eksynyttä.

Mielestäni on aika yhdentekevää, mikä tämä suunta on. Kuolema on yksi hyvä ehdotus – en käsittele muita, sillä on täysin ilmeistä, että se pakottaa elämään. Kuolema on peruste muutokselle, se on muutoksen välttämättömyyttä. Viimeistään se tosi seikka, että kuolemme tekee selväksi, ettei vaihtoehtoa valinnoille ole.

Kuolema on hyvä suunta myös siksi, ettei se oikeastaan voi olla todellinen peruste yhdellekään valinnalle. Se on nimittäin yhtä aikaa sekä lopullista ja ehdotonta että täysin yhdentekevää ja käsitteellisesti loppumisen ulkopuolella, vieläpä täsmälleen samasta syystä. Voimme ainoastaan lähestyä kuolemaa, mutta kuoleman hetkellä emme enää ole eikä meidän näkökulmasta ole mitään, mikä voisi loppua. Subjektin kannalta se on lopullista, koska sitä ei voi peruuttaa, ja yhdentekevää, koska peruuttajaa ei kuoleman hetkellä enää ole. Kuolema minkä tahansa valinnan perusteena on mieletön ja ristiriitainen, koska kuoleman hetkellä subjektin näkökulmasta kaikki valinnat menettävät merkityksensä. Tästä syystä Luoja Murder mysteriessä on mieletön ja ristiriitainen – pakkomielteen vallassa oleva draaman luoja.

Kiinnostavaa on, miksi Raguel teoksen lopussa väittää täyttävänsä edelleen tehtäväänsä, vaikka Luoja, mitä ilmeisemmin on kuollut (vähintään hänelle, sillä paluuta kotiin ei ole)? Hänellähän ei varsinaisesti ole enää mitään syytä täyttää funktiotaan. Miksi Raguelille on kuitenkin tärkeää todistaa, ettei hän ole kadotettu enkeli (fallen angel)? Ilmeisesti Raguel uskoo Luojan vielä olevan hengissä – palaavan kotiin ja sallivan hänen palata kotiin.

Raguel valitsi itse muistamisen, hän antoi kuitenkin lahjaksi unohduksen. Katuiko hän valintaansa? Tuskin. Juuri siksihän hän vielä täyttää funktiotaan. Juuri siksi hän haluaa palata kotiin. Samalla ehkä absurdisti Raguel on alkanut elämään kohti kuolemaa, hän pelkää unohtavansa funktionsa ja kuolevansa siksi. Hänestä on tullut ihminen – ainakin inhimillinen.

Murder Mysteries on nähdäkseni enkelin matka esineestä olevaksi, ihmiseksi.