Jos kirjoittaisin yksinomaan siitä, mitä olen minäkin päivänä tehnyt, päiväkirja muodostuisi tuhottoman tylsäksi. Tänään nukuin kolmeen ja sen jälkeen olen lukenut hesarin, käynyt kaupassa ja jutellut parin osakunta tutun kanssa, joihin törmäsin sattumalta kauppaan meno matkalla. Nukkumaan menin kuudelta aamulla, mikä selittänee sen, että heräsin varsin myöhään. Lisäksi olen harkinnut lenkille lähtemistä ja päivittänyt Hovimestarin päivällisen -kotisivuja.
Siinä tämä päivä. Olisi ollut varmasti tylsää, ellen olisi kaiken tämän ohessa ajatellut.
Mihin helsinki tarvitse uusia asuin alueita
Riitta Snäll ihmettelee mielipide kirjoituksessa, mihin Helsinki tarvitsee uusia asuinalueita. Hän on havainnut, että muuttoluvut ovat laskemaan päin. Lisäksi hän arvioi kehityksen jatkuvan asukasystävillisempien naapurikuntien takia.
Mielipide kirjoitus on erinomainen esimerkki heikosta argumentaatiosta. Paneudun siihen siksi hetkeksi.
Riitta Snäll päättelee virheellisesti tosiasioista "asukasluku on vähentynyt viimevuonna" normiin "asuintalojen lisärakentaminen ei ole tarpeen". Hienostelija voisi kutsua tätä naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Lisäksi hän päättelee virheellisesti, että nykyinen asioiden tila tulee vallitsemaan myös tulevaisuudesta. Tai oikeastaan hän ei päättele vaan väittää, eikä perustele. Helsinki ei mitä luultavammin purematta niele ajatusta siitä, että naapuruskunnat ovat auttamatta asukasystävällisempiä.
Mihin lisäasuinalueita sitten tarvitaan? Oletan, että Helsinki hamuaa itselleen lisää veronmaksajia. Yksi syy, miksi potenttiaalinen Helsinkiläinen ei muuta Helsinkiin, on se, ettei täällä ole asuntoja ja jos vaikka onkin, niin ne ovat tuhottoman kalliita. Tässä on enemmän kuin puolet totta. Pääkaupunki seudulle muuttajilla on siten ainakin kaksi hyvää syytä muuttaa asukasystävällisempiin lähikuntiin.
Jos Helsinki haluaa vaikuttaa tähän asioiden tilaan, sen ei ainakaan kannata tyytyä vallitsevaan asuntotilanteeseen kuten Riitta Snäll vaatii, vaan nimen omaan kaavoittaa lisää asuinalueita. Jos Helsinki ei niin tee, sen maine kalliina asuinkuntana, josta kaiken muun pahan lisäksi on tosi vaikea saada asuntoa, ei muutu ja täten Helsinki varmistaisi sen ettei asukasluku pääse kasvamaan. Tätä Helsinki ei varmasti halua, joten jotopäätös on, ette Snällin vaatimus on mielletön ja kysymys asuinaluiden tarpeellisuudesta itsessään osoittaa että hän on täysin pihalla Helsingin kaavoitus politiikasta ja sen taustalla olevista tekijöistä. Jään odottamaan mielenkiinnolla vaivautuuko kaupunki vastaamaan Snällin mielipiteeseen.
Opiskelijan näkökulmasta uudet asuinalueet tulevat tilauksesta. Tarjonnan lisääntyminen toivonmukaan laskee hintoja tai ainakin estää niitä nousemasta sitä vauhtia kuin ne ovat nousemassa. Kohta puoleen alkanevat jäljeen joka vuotiset jutut tv:ssä ja lehdissä siitä, että kaikille opiskelijoille ei ole löytynyt asuntoa ja että osa joutuu tyytymään opintojensa alussa hätämajoitukseen.
Hyvästit yksityisyydelle?
Tietoturva asiantuntija Jyri Hovila kirjoittaa tietoliikenteen valvonnan lisäämiseen tähtäävästä Eu-direktiivistä (HS 27.8.2004): "[I]nternet palvelun tarjoaja velvoitaan säilyttämään viestliikennetietoja 12-36 kuukauden ajan. Liikenteen sisältöä ei ehdotuksen mukaan tulla valvomaan, vaan rekisteriin tallennettaisiin 'liikenne- ja paikkatiedot sekä näitä tietoja koskevia tilaaja- ja käyttäjätietoja'."
Käytännössä tämä Hovilan mukaan tarkoittaisi mm. sitä, että rekisteristä voitaisiin jälkeen päin nähdä millä WWW-sivuilla henkilö on käynyt ja keneltä hän on saanut sähköpostia.
Jotenkin osaan suhtautua tällaiseen vain hyvin kyynisesti. Perusteitahan moista direktiiviä vastaan on vaikka kuinka:
Sillä ei oikesti pystytä parantamaan turvallisuutta, mihin diktiivi pyrkii, sillä rikolliset ja terroristi keksivät kyllä keinot kierttää valvoontaa ja huijata viranomaisia. Siten hyöty suhteessa käsittämättömiin kustannuksiin on olematon.*
Viranomaiset eivät ole täysin luotettavia. Vuotoja sattuu ja tietoja käytetään väärin. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Viimeisimpänä tulee mileen Supo ja Sonera -jupakka. Siten jo viranomaisten oikeuksien lisääminen on aina pontiaalisesti loukkaus yksityisyyttä vastaan.*
Jo valvonta sinänsä loukkaa yksityisyyttä. Jos kyse olisi jostain konkreettisesta, kuten kulun valvonta, direktiivi ei ikinä menisi läpi. Käytännössähän tämä vastaisi tilannetta, jossa jokaiseen asennetaan lähetin, joka kertoo, missä hän on milloinkin ollut ja kenen kanssa hän on päivän aikan jutellut. Se, että tieto on vain viranomaisen käytössä, ei juurikaan muuta tilannetta ja sen tuomittavuutta.
Suomen perustuslaki käsittääkseni takaa kansalaisille oikeuden yksityisyyteen. Yksityisyyden - esimerkiksi kotirauhan - loukkaaminen on sallittua käsittääkseni vain jos henkilö epäillään rikoksesta. Sikäli kuin internetin käyttö tapahtuu kotirauhan piirissä, myös sen pitäisi kuulua kotirauhan piiriin, eikä se siten kuulu viranomaisille.
*) Hovila esittää tämän argumentin tai saman tapaisin argumentin mielipide kirjoituksessaan.
Palaan kyyniseen suhtautumiseeni. On mielestäni varsin selvää, että direktiivi läpimennessään rikkoo räikeästi yksityisyyttä vastaan. Lisäksi tarkkailu käytännössä vähentäisi yksilönvapautta ja tarjoaisi kasvupohjan sananvapauden rajoittamiselle ja moralismille.
Jos direktiivi menee läpi, se muuttanee samalla tapaamme mieltää yksityisyys. Muutos ei välttämättä ole nopea. Joka tapauksessa meistä tulisi entistä suuremmassa määrin julkisia. Välttämättä siinä ei ole mitään pahaa. Se, että kirjoitan tätä nettipäiväkirjaa on osoitus siitä, että olen valmis tekemään itsestäni asteen verran julkisemman.
En vastusta direktiiviä siksi, että vie minulta aimo siivun yksityisyytä. Päin vastoin, suhtaudun ääri-individualismiin varsin epäluuloisesti ja minusta ei ole paha asia, että ihmiset uskaltautuvat yhä suuremmass määrin tulemaan ulos kuorestaan.
Vastustan direktiiviä:
- Mielestäni ihmisiä tulisi kannustaa olemaan avoimempia ja kertomaan itsestään enemmän sekä osallistumaan esimerkiksi yhteiskunalliseen päätöksen tekoon ja yhteisistä asioista käytävään diskurssiin. Tällainen direktiivi saattaa ajaa ihmiset puolustamaan entistä tarkemmin yksityisyyttään, jota uhtaan ja joka kyseenalaistetaan jatkuvasti.
- Tapa ja perusteiden, joilla direktiivi riistää yksityisyyttä, ovat mielestäni väärät. Minulla tulisi olla edes jotain sanavaltaa siihen, miten paljon itsestäni kerron ja kenelle. Tästä ole pitkää askelta yhteiskuntaan jossa valvonta on viety vielä pidemmälle.
Vielä makuhuoneestani ei löydy kameraa, mutta ehkä tulevaisuudessa löytyy. Minähän olen direktiivin ajattelutavan mukaan potenttiaalinen rikollinen, ja voisin - sanontaan nyt - myydä kotonani laittomia aseita tai salaisia tietoja.
Hovila huomauttaa, että Suomessa yksityisyyttä on helppo rajoittaa turvallisuuteen vedoten. Kenen turvallisuuden vuoksi minun pitäisi uhrata yksityisyyttäni? Omani?
Jatkan ajatus leikkiä. Kuinka monta prosenttia makuuhuoneisiin ja kotirauhan alueille asennettavien kameroiden ja mikrofonien pitäisi vähentää rikollisuutta ja terrorismin vaaraa, jotta olisit valmis hyväksymään sen, että myös sinun makuhuoneeseen (ja vessaan) asennetaan valvontakamera? Omasta puolestani vastaan, että prosenteilla ei ole merkitystä, vaan sillä hinnalla mitä joutuisin maksamaan. Vaikka tietoja ei koskaan käytettäisi millään tapaa minua vastaan, vaikka järjestelmä toimisi juuri niinkuin sen pitää ja tiedot pysyisivät niiden hallussa, joilla on niihin oikeus, ja vaikka järjestelä parantaisi merkittävästi turvallisuutta, en silti hyväksyisi sitä. Jatkuva tarkkailu ja valvonta muuttaisi minua tavalla, joka ei miellytä minua.
Minusta tulisi entistä suuremassa määrin osa koneista; osa jonka vioittumista valvotaan tarkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti