Kelan seksistiset säädökset

Selvittelin tällä viikolla opintotukeani, jonka viimeiseksi maksupäiväksi olin mennyt tyhmyyttäni merkkaamaan 31.12.2004. Hain sitä vielä tälle keväälle. Sitten se on loppu. Minulla soitettiin opintotukitoimistosta tämän viikon perjantaina ja pyydettiin toimittamaan sinne vuokrasopimus, jota sieltä ei löytynyt. Asia on sikäli hämmentävä, että kyllä minä on aivan varmasti olen sinne kiikuttanut kun vaadin lisää asumislisää muutettuani tähän nykyiseen asuntooni.

Tässä ei ole vielä mitään kummallista ja ihmeellistä tai seksististä. Pitää yrittää ymmärtää, että kelalla on käsittämätön määrä kaikenlaista paperia, eikä siinä ole mitään ihmeellistä että joku paperi häviää. Sitä vastoin, kun opintoimiston täti tarkisti minulta asunko edelleen avoliitossa Enni Penttilän kanssa, minuun iski välittömästi puolustus mieliala ja tavaton aggressiivisuus mielivaltaisia säädöksi kohtaan. Huomautin puhelimessa että säädös joka mukaan samassa solukommuunissa asuvat mies ja nainen tulkitaan avopariksi mutta kahta miestä tai kahta naista ei, on seksuaalisuutta syrjivä. Tämän argumentin kuitenkin vedin takaisin ennätettyäni kelalle asti.

Minun olisi pitänyt alun perin argumentoida, että kela säädön on hävytön ja seksistinen ja luokkaa yksityisyyttä. Kelalla ei ole mitään oikeutta olettaa, että kaksi "suunnilleen saman ikäistä erisukupuolta olevaa ihmistä jotka asuvat nimellisesti samassa" harrastavat automaattisesti seksiä ja nukkuvat samassa sängyssä (mihin termi avoliitto kai lähinnä viittaa). Yhtä vähän kelalla olisi oikeus ilmoittaa että kaksi samaa sukupuolta olevaa suunnilleen saman ikäistä ihmistä harrastavat seksiä ja nukkuvat samassa vuoteessa ja ovat siksi avopari. Kuulemma iän suhteen sentään käytetään harkintaan. Kuulemma vanhaa naista (=mummoa) ja nuorta miestä ei tulkita avopariksi. Huomaa sukupuolet! vanha mies ja nuori nainen saanevat kelassa erikohtelun. Moista voisi pitää jo melkein kunnianloukkauksena, ongelma on vain siinä, että kela ei julkaise kyseistä tietoa missään eikä se siksi täytä lain määrittämiä kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä.

Sitä vastoin moista käytäntöä voi pitää seksuaalista tasa-arvoa puoltavan ja yhteiskunnan rakenteellista seksistisyyttä vastustavan ohjelman vastaisena. Ennen kaikkea se loukkaa jokaisen yksityisyyttä, en voi ymmärtää millä perusteella tuen määrä määräytyy seksuaalielämän perusteella enkä etenkään voi ymmärtää, millä perusteella kelalla on oikeus seksististen ennakko asenteiden perustella ilman parempaa tietoa tehdä päätöksiä seksuaalisen käyttäytymisen perusteella.

Minun ja Ennin tapauksessa tämä ei ole ongelma, koska emme ole kumpikaan ansainneet niin paljon että sillä olisi vaikutusta tukeen. En myöskään halua kiistää, ettemmekö olisi olleet avopari, ettenkö olisi harrastanut hänen kanssaan seksiä tai ettenkö olisi nukkunut samassa sängyssä. Asia kuitenkaan mielestäni Kelalle kuulu. Kaikissa virallisissa yhteyksissä kiistän olleen avoliitossa. Koska sukupuolielämäni on täysin minun oma yksityinen asia eikä se oletus arvoisesti kuulu sen enempää valtiolle kuin kirkollekaan. Ainoa poikkeus tähän voisi olla jonkin sukupuolitauti epidemian selvittäminen. Tällaisissa useiden ihmisten terveyteen vaikuttavissa yhteyksissä suostu kertomaan myös valtiota vallan edustajille mitä olen harrastanut, kenen kanssa ja millaisin välinein.

Sitä vastoin yksityisesti – ihmiseltä ihmiselle, ystävänä ystävälle – olen valmis kertomaan hyvinkin vapamielisesti omasta seksuaalisuudestani. Ei se varsinaisesti mikään suurikaan salaisuus ole. Henkilökohtaisesti en pidä suomalaisuudelle aivan liian tyypillisesti sulkeutuneesta asenteesta seksuaalisuutta, eroottisuutta ja sukupuolisuutta kohtaan. Seksuaalisuus on vain ja ainoastaan ihmisten välinen asia, ei ihmisen ja valtio tai muun vastaavan instituution.

Satunnainen argumentti vallitsevaa huumeahdasmielisyyttä vastaan

Taustana kerrottakoon että olen silloin tällöin jutellut suomen huumepolitiikasta muuan Elämäntapaliittossa huumevalitustyötä tekevän ystäväni kanssa. Henkilökohtaisesti olen huumeiden (ml. alkoholi ja tupakka) käytön järkeistämisen ja kohtuullistamisen kannalla. Uskon että siinä mielessä olemme samalla "puolella". En kuitenkaan voi hyväksyä kaikkia "mukamas järkeistämiseen ja kohtuullistamiseen" tähtääviä argumentteja. Tämä teksti perustuu pariin sähköpostiin, jotka olen tullut kirjoittaneeksi.

Tyypillinen huumeiden viihdekäytön laillistamisen puoltajien argumentti on seuraavanlainen: Huumeiden kannabiksesta ekstaasin ei-lääketieteellinen käyttö ja markkinointi on laitonta, koska ne ovat vaarallisia. Myös alkoholi, kahvi ja tupakka ovat terveydelle vaarallisia mutta ne eivät ole laittomia, koska ne kulkeutuivat Suomeen historiallisesti otolliseen aikaan.

Terveyshaitat eivät siten ole ainoa peruste tehdä jostain aineesta laiton, siispä raja laillisen ja laittomien huumeiden ja päihteiden välillä mielivaltainen. Jos esimerkiksi kannabis olisi yleistynyt Suomessa ennen tupakkaa olisi luultavampaa, että tupakka olisi laiton terveyshaittojensa takia. Argumentti on sikäli hyvä, että se vaatii lainsäädännöltä johdonmukaisuutta sekä rationaalisuutta, ja siten syö pohjaa kaikilta niiltä huumeiden laillistamisen ja viihdekäytön vastustajien argumentilta, jossa vedotaan rationaalisuuteen ja/tai johdonmukaisuuteen.

Argumentti ei tietysti toimi esimerkiksi, jos vastapuolen mielestä myös alkoholi, kahvi ja tupakka tulisi kieltää lailla terveyshaittojen takia. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole. Siispä: Miksi huumeiden laillisuuden ja viihdekäytön puolustajien pitäisi ottaa vastustajiensa rationaalisuusvaateet vakavasti, jos heidän argumenttiensa perustana löytyy joukko poliittishistoriallisia jaotteluja, jotka ovat vähintäänkin arationaalisia elleivät peräti irrationaalisia? Asiaa ei ainakaan paranna se tosiseikka, että suur(in)ta osa huumaavista aineista saa käyttää täysin laillisesti lääketieteellisiin tarkoituksiin.

Tämä on pääasiallinen syy siihen, ettei valistuksessa tulisi mielestäni vedota lainsäädäntöön kuin ehkä marginaalisesti. Ylipäätään huumepolitiikkaa pitäisi tehdä mahdollisimman vähän lainsäädännön avulla, sillä se on aina enemmän tai vähemmän sidoksissa poliittis-historiallisiin, ei-rationalisiin ja ei-eettisiin tekijöihin, siinä missä päätöksen käyttää tai olla käyttämättä huumeita ja päihteitä tulisi perustua rationaaliseen harkintaan ja henkilökohtaisiin eettisiin valintoihin.

Ylipäätään jos lainsäädännöllä ja etiikalla on mitään tekemistä toistensa kanssa suunnan tulisi olla toinen. Lainsäädännön tulisi olla eettistä, ja se voi olla eettisten valintojen perustana vain sikäli kuin sen perusta on eettinen.

Vasta-argumentteja ja vastavasta-arugmentteja

"Kannabiksen vapauttaminen todennäköisesti lisäisi kokonaiskäyttöä ja samalla haitat kasvaisivat. "

Todennäköisesti se kyllä lisäisi sen kokonaiskäyttöä ainakin väliaikaisesti. Toinen kysymys on, missä määrin se lisäisi myös ongelmakäyttöä ja siitä ynnä muista huumeista (ml. alkoholi ja tupakka) aiheutuvia ongelmia. Toisin sanoen määrän perusteella ei voi tuosta noin vain tehdä laadullisia johtopäätöksiä.

Esimerkiksi jalkapallon pelaaja määrän lisääntyminen ei suoraan implikoi jalkapallon tason kasvua. Sama pätee myös kielteisiksi koettuihin laadullisiin ominaisuuksiin.

En ylipäätään tiedä, mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan sanalla "vapauttaminen" tässä yhteydessä. Itse puhuisin ennemmin "viihdekäytön laillistamisesta" enkä "kannabiksen vapauttamisesta".

"Suomi ei tarvitse enää alkoholin rinnalle uutta päihdettä, oli se mikä hyvänsä."

Minusta "Suomi" ei "tarvitse" alkoholiakaan päihteenä. Ylipäätään yksikään ihminen ei todella tarvitse alkoholia tai mitään muuta aivotoiminnan osittain lamauttavaa ja fyysisiä vaurioita tuottavaa myrkkyä. Minusta koko keskustelu alkoholin tai minkään huumeen käytön tarpeesta on mieletön tai vähintäänkin kummallinen, koska ei sitä juoda yleensä minkään todellisen hyödyn takia tai todellisen tarpeen tyydyttämiseksi. Ihmisten fantasiat ovat tietysti täysin toinen asia.

Asian absurdiutta lisää se, että monia ns. laittomia huumeita käytetään täysin laillisina lääkeaineina (esim. opiaatit kipulääkkeissä, amfetaminiinia esim. ADHD:n hoidossa, GBL:ä uni- ja psyykelääkkeissä ja jopa kannabista lähinnä syövän saattohoidossa kipulääkkeenä jossain päin maailmaa). Alkoholi ei käsittääkseni ole missään lääkkeessä vaikuttava ainesosa vaan se kelpaa lähinnä liuottimeksi. Monien laittomien huumeiden lääketieteellisten sovellusten käyttöä voidaan usein perustella tarpeella, alkoholin todellinen perusteltavissa oleva käyttötarve liittyy lähinnä puhdistukseen ja aineiden liuottamiseen.

Olen hyvinkin samaa mieltä siitä, että "Suomi ei tarvitse alkoholin rinnalle uutta päihdettä". Kuitenkin jos ja kun puhutaan yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä, tarpeen puutetta ei voi käyttää perusteena mihinkään.

Etiikkaa ajatellen esimerkiksi valtioneuvosto ei saa julistaa ulkonaliikkumiskieltoa klo 02-05 väliselle ajalle sillä perusteella, ettei ihmisten ilman erityistä syytä ja siihen haettavaa erityislupaa "tarvitse" liikkua ulkona aamuyöllä. Toisin sanoen olisi mielestäni demokraattisten ja liberaalien perusteiden vastaista julistaa aamuyön "viihdekäyttökieltoa". En epäile lainkaan, etteikö tällaisella säädöksellä olisi esimerkiksi rikollisuutta ja pahoinpitelyitä vähentävä vaikutus, mutta silti en voisi hyväksyä moista.

Minusta tuo esittämäsi argumentti on virheellinen, koska alkoholin tai minkään muunkaan huumeen viihdekäyttö ei ole tarve, ja toiseksi koska on hyvin vaikea perustella, miksi tarpeen puutteen pitäisi olla peruste yhtään mihinkään etenkään lainsäädännössä.

"Kyseessä on myös meidän kulttuurille vieras aine ja yhtäkkinen vapauttaminen sotisi todennäköisesti kansalaisten enemmistön arvoja vastaan."

Minusta tuo väite on toisaalta itsestään selvä ja toisaalta yksinkertaisesti naiivi. Totta kai minkä tahansa demonisoidun asian (sen tarkemmin ottamatta kantaa demonisoinnin oikeutukseen ja paikkansa pitävyyteen) laillistaminen "sotii enemmistön arvoja vastaan", koska enemmistön arvot perustuvat ensisijaisesti eräänlaiseen propagandaan – tarkemmin, onnistuneeseen osaan siitä.

Naiivius liittyy lähinnä siihen, että enemmistön arvot eivät välttämättä sinänsä ola hyviä ja oikeutettua.

Esimerkiksi vielä keskiajalla enemmistö saattoi hyvinkin kannattaa (maa)orjuutta, mutta tästä ei seuraa, etteikö orjuutta tulisi lopettaa. Vastaavasti enemmistön arvot ovat saattaneet Suomessakin olla naisten yleistä äänioikeutta vastaan. Minusta on kuitenkin jokseenkin selvää, että edistyksellinen valtionjohto teki oikein salliessaan myös naisten äänestää. Edelleen vielä 1950-luvulla ympäristönsuojelu ei ollut minkäänlainen arvo. Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että sen ei myöskään pitäisi olla arvo. Ympäristöaktivistit ovat tehneet aivan oikein nostaessaan ympäristön yhdeksi keskeiseksi arvoksi yhteiskunnassa, vaikka moinen saattoi vielä 50-luvulla olla enemmistön mielestä täysin turhaa ja siinä mielessä heidän arvomaailmansa vastaista.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointti lienee selvä: Minkään asia eettistä oikeutusta tai sen hyvyyttä ei voi arvioida vain vallitsevan yleisen mielipiteen perusteella. Erityisen epäilyttävää moinen yleiseen mielipiteeseen vetoaminen on, jos yleiseen mielipiteeseen on pyritty aktiivisesti vaikuttamaan kuten huumeiden tapauksessa valistuksen muodossa.

En halua sanoa, etteikö yleiseen mielipiteeseen tulisi joissain tapauksessa vaikuttaa tai etteikö sen tulisi vaikuttaa päätöksen tekoon. Sanon vaan, että niiden tulisi sulkea toisensa pois. Jos mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan, niin silloin julkinen mielipide ei saa tietenkään oikeuttaa pyrkimystä vaikuttaa siihen - moinen on aivan ilmiselvästi pahalla tapaa kehämäistä. Vastaavasti jos julkinen mielipide vaikuttaa päätöksen tekoon, sitä ei tulisi pyrkiä vahvistamaan vielä entisestään propagandalla, miksi haluan kutsua kaikkia valtion pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Esimerkiksi on eettisesti väärin, että valtaan päässyt puolue tai henkilö pyrkii valtansa avulla kasvattamaan omaa suosiotaan (kuten mm. Putin Venäjällä ja Belrusconi Italiassa).

"Se mikä toimii teoriassa ei välttämättä toimi käytännössä nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa."

Siinä tapauksessa teoria on väärä tai huono. Huonon teorian ja käytännön yhteensopimattomuus pitäisi kannustaa kehittämään parempia teorioita. Valitettavasti se huumepolitiikan tapauksessa tuntuu kannustavan hieman liian suuressa määrin konservatiivisuuteen ja paternalismiin. En nyt halua missään nimessä sanoa, että konservatiivisuus ja parernalismi olisivat mitenkään huonoja ajattelutapoja, vaikkakaan itse en niitä kovin korkealle arvosta.

Toiseksi: Minusta on vähintäänkin kummallista politiikkaa pohtia toimisiko jonkin asia nykyisessä tilanteessa, koska puhutaan tulevaisuudesta. Ennemmin tulisi pohtia missä mahdollisissa tilanteissa jonkin asia toimii ja missä ei.

Tekosyitä kirjoittamattomuuteen

Joululomalla tuli näemmä kirjoiteltua aika vähän tänne. Ylipäätään olen nyt selvästi jäljessä tavoitteestani kirjoittaa pari sivua per päivä. Epäilen suuresti, että isännyys kausi ei ainakaan auta pitämään tavoitteesta kiinni, mutta voihan sitä aina yllättää itsensä.

Tässä on kyllä paikka selitykselle.

Alkuosa joululomasta kului pelaillessa vanhojen Varkaus-kavereiden kanssa lauta-, strategia- ja roolipelejä. Pyrkimyksenä oli pelata mahdollisimman paljon, eli yli 12 tuntia päivässä. Siinä ei enää jäänyt aikaa päiväkirja merkinnöille.

Pian Joulun jälkeen – vastoin puheita ja suunnitelmia – useimmat Varkaus-kaverit olivat siirtyivät Varkauden harmaalta alueelta jälleen kaidalle tielle opiskelumaailman rientoihin tai valmistelemaan uutta vuotta. Minä taas jäin Varkauteen. Periaatteessa minulla olisi ollut silloin aikaa kirjoittaa vaikka kuinka – mutta ilmipiiri ja olotila olivat täysin älyllisesti stimuloimattomia. Olin perin tyytyväinen, että sain sentään luettua loman aikana kirjaa ihan kannesta kanteen (Bohmin On Creativity ja Chomskyn Ideaologia ja valta I). Tavoitteena oli tosin saada luettua vielä kolmaskin kirja, Riku Jutin Johdatus metafysiikkaan. Se ei enää luonnistunut.

Tilanne olisi tietysti ollut hieman toinen, jos välissä ei olisi ollut uutta vuotta. Juhlin uutta vuotta Jyväskylässä. Tapauksessani uuden vuoden vietto koostui Opinkivessä saunomisesta ynnä bileistämisestä ja käsittämättömästä krapulasta. Moinen söi käytännössä kaksi päivää tehokasta työaikaa, mutta opetti toki paljon.

Jos uskoisin yliluonnolliseen, epäilisin lauantain voimarikkaan krapulan oleva jumalallinen varoitus isännyyskauden vaaroista ja viettelyksistä – ja vaikka olenkin vakaumuksellinen ateisti saatan ottaa tuon varoituksen melkein vakavasti. En nimittäin juonut mitenkään epänormaalin paljon. Monesti olen juonut vielä enemmän ja saanut tuskin mainittavan krapulan. Menin joka tapauksessa Jounin ja Vesan kanssa Jounin kämpälle nukkumaan siinä kolmen neljän maissa. Itse olin vielä lähdön paikkeille kovasti juhlatuulella, mutta lähinnä koska laskuhumala varoitteli jo tulostaan, päätin lähteä. Toinen merkittävä syy lähtöön oli se, että muuan Varkaus-kaverin ihastus meni ihastumaan minuun. Lähteminen oli otaksuakseni paras tapa välttää kaikki potentiaaliset ihmissuhdesotkut ja kuitata ikävällä tapaa mieleen noussut ajatus "voi vittu, taasko!?" asianmukaisella tahdikkuudella.

Uutisten viihdekäyttäjien kärsimykset

Kolmas syy siihen, etten saanut kirjoitettua oli – kuten jo mainitsin – älyllisesti heikosti stimuloiva ilmapiiri ja olotila. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä ja julmalta mutta tosiaasia on, että kaikki kaltaiseni uutisten viihdekäyttäjät kärsivät suunnattomasti Aasian katastrofin tuottamasta yksipuolisesta uutisoinnista. Mielestäni on täysin kohtuutonta uhrata koko viikon uutiset yhden ja saman asian uutisoimiseen ja kertaamiseen.

Esimerkiksi Iranissa Bamin tuhoutuminen maanjäristyksen seurauksena sai runsaasti uutisaikaa noin parina kolmena päivänä mutta ei sentään kertaakaan koko puoli yhdeksän uutisten keston verran. Iranissa toki kuoli vain 30 000 ihmistä ja eikä alueella ollut juurikaan ulkomaalaisten lomaparatiiseja. Peter Symonds kirjoittaa:

UN relief coordinator Egeland told reporters this week that “we have 20 parallel catastrophes unfolding” around the world. Pointing to the ongoing disasters in the eastern Congo and the Darfur region of western Sudan, he declared, “[H]ere is my criticism of the rich world: Could we wake up please to those 20 forgotten emergencies”. ( Peter Symonds: Hypocrisy and self interest at tsunami summit in Jakarta. WSWS.org:ssa.)

Sopii miettiä mitä ne noin 18 muuta tällä hetkellä meneillään olevaa katastrofia Darfurin, itä-Kongon ja tämän paljon puhutun tsunamin lisäksi mahtavat olla, koska minä en kylmiltään osaisi mainita yhtäkään. Pitänee ottaa selvää.

Ylipäätään mietityttää mitenhän luvattujen monen miljardin avustusten käy kunhan uutiskeila siirtyy toisaalle. Luvattiinhan Bamin alueen maanjäristyksen uhreille miljardiavustuksia mutta loppujen lopuksi avustuksia saapui perille vajaa 18 miljoonaa dollaria (ibid.). Erityisen paljon todellisten avustusten määrä epäilyttää kuin suurimpana auttaja uutisissa komeilee Yhdysvallat, joka on kuuluisa konservatiivisesta itsekeskeisyydestään ja kyvyttömyydestään kaikkeen kehitysapuun, jolla on miljardien dollareiden rästit YK:lle ja joka toistuvasti jättää täysin huomioimatta YK:n ja muun kansainvälisen yhteisön näkemyksen ja päätökset – vain muutamia pieniä huomioita tehdäkseni (ks. esim. Chomsky: Ideologia ja valta I).

Eivät uutisten viihdekäyttäjien kärsimykset ole vieläkään päättyneet. Uutisten painopiste on tosin siirtynyt selvästi enemmän tekopyhyyden puolelle: jumalanpalveluksia, muistokonsertteja, katastrofissa menehtyneitä rock-tähtiä (Aki Sirkesalo). On toki hyvä asia, että katastrofin uhrit saavat rahallista tukea, kunhan se ei ole pois muilta katastrofeilta – ja kunhan se ei ole vain tapa omanarvontunnon buustaamiseen.

Näiden kaikkien syiden takia en ole pysynyt tavoitteessani kirjoittaa pari sivua per päivä. Mutta lupaan ainakin yrittää tehdä parannuksen.