Myyttejä ja kuvitelmia

Hävettää. Jäseniä kolottaa ja kurkku on kipeä. Näinköhän olen sairastumassa.

Tahdon heikkoutta?

Palasin eilen Kuopiosta Annin luota. Tervahöyryristeily oli ja meni. Tällä kertaa tulin ryypiskelleeksi varsin kohtuullisesti. Perjantaiksi onnistuin hankkimaan hienoisen otsan kolotuksen. Yritän ajatella, että se on vähintään samanlainen häpeä kuin sairastelukin: Typerää ja silti niin kovin inhimillistä.

Väittävät kai, että sairastelulle ei mahda mitään mutta krapulan voi välttää. On kai siinä osa tottakin, mutta tohdin uskoa, että terveillä elämäntavoilla ja vahvalla tahdolla olla terve – ennen kaikkea jälkimäisellä – on suuri merkitys siihen sairasteleeko vai ei.

Itse olen sairastellut suhteellisen vähän. Kyllä minulla aina jossain vaiheessa vuotta nenä vuotaa ja aina silloin tällöin on pää kipeä. Kuitenkin olen hyvin harvoin sängyn vanki päivää pidempää. Pitää vaan jaksaa haluta olla terve.

Kerettiläistä ja epätieteellistä? Lääkkeiden lumevaikutus on fakta. Kumma ettei sitä oteta kovinkaan vakavasti. Kyllä kai ne pohtivat lääkkeitä kehittäessään tarkasti, minkä värisiä ja kokoisia pillereiden pitää olla, jotta ne vaikuttaisivat mahdollisimman tehokkaasti. Hyvä. Valitettavasti lääkkeiden kosmetiikan jälkeen mennäänkin sitten ihmeparantumisiin ja sen sellaiseen huuhaaseen.

Myönnetään, että on hyvin vaikea tutkia, millä tavalla ihmisen tulee ajatella, jotta hän pysyisi terveempänä; miten hänen tulisi uskoa ja tahtoa. En jaksa uskoa, että kukaan itseään kunnioittava ja vakavasti otettava tutkija on vielä lähivuosina valmis paneutumaan vakavasti tämän aiheen piiriin.

Nyt uskalletaan puhua vasta terveiden elämäntapojen ja terveellisen ruokavalion vaikutuksesta terveyteen. Ajattelu on vielä liian henkilökohtaista ja liian ihmeenomaista, jotta olisi soveliasta tutkia terveen ajattelun vaikutusta terveyteen. Moinen on vaarallisen lähellä toisaalta fasismia ja toisaalta uskontoja.

Ajattelu on tabu

Huume- ja päihderiippuvaisuus on poikkeus. Siitä on luvallista puhua ja sen yhteiskunnallisia kustannuksia on lupa laskea. Riippuvaisuuden syy on nähtävissä riittävässä määrin yksilön ulkopuolisena ja mekanistisena. Yksilö käyttää jotain huumetta (sis. kahvi, tupakka ja alkoholi) riittävän monta kertaa. Tämän jälkeen hänen on fyysisten tai psyykkisten vierotusoireiden tai sosiaalisen paineen takia saatava seuraava annos ja seuraava ja seuraava.

Riippuvaisuus on siinä määrin ei-henkilökohtaista ja ei-ihmeellistä, jotta sen voisi rajata yksilön mentaalisen koskemattomuuden ulkopuolelle ja altistaa avoimesti valtion väkivaltakoneiston hampaille. (Mainostus ja muu piilovaikuttaminen mediassa on toinen merkittävä poikkeus mentaaliseen koskemattomuuteen, mutta siitäkään ei uskalleta puhua kovin avoimesta. Eihän kukaan halua myöntää, että mainokset ja uutisotsikot ohjaavat omaa elämää ja ajattelua. Sen myöntäminen lienee yhtä vaikeaa kuin alkoholistille on myöntää olevansa alkoholisti.)

Ajattelu ei ole enää tabu, kun sen on turmellut jokin huume, mutta se on vielä tabu, jos sen on turmellut vaikkapa mainostus tai valtiollinen propaganda ns. sivistysvaltiossa. "Roistovaltioiden" valtiollinen propaganda on täysin sallittu jopa suotava keskustelun aihe, mutta esimerkiksi Suomen, jenkkien tai IMF:n harjoittama propaganda ei ole; sitä tulee kutsua neuraalisti tiedottamiseksi (sekä joissakin tapauksissa pr:ksi tai lobbaamiseksi) vaikka yhtälailla senkin tehokkuus perustuu siihen, että jotain jätetään sanomatta ja jotain muuta - usein enintään toissijaisen olennaista - korostetaan.

Pidämme luullakseni sekä ajattelumme erilaisuutta että sen samanlaisuutta verrattuna muihin liian luonnollisena ja itsestään selvänä. Ajattelua sinänsä ei saa avoimesti arvottaa ja ajattelun arvottamisesta ei saa avoimesti puhua. Tai jos saa, niin se on vaikeaa.

Alkoholi - esimerkki modernista rituaalista

Huumeista (sis. kahvi, tupakka ja alkoholi) ja riippuvaisuudesta puhuttaessa mielestäni on toissijaisen olennaista, millainen lainsäädäntö tekemisiämme rajoittaa tai millaisiin faktoihin uskomme sitoutuvamme. Keskeistä on, miten de facto ajattelemme ja tunnemme, miten petämme itseämme, miten rakennamme identiteettiämme. Jne. Nämä seikat jätetään kuitenkin luvattoman vähällä huomiolle, koska niistä puhuminen on paitsi vaikeaa myös osittain epäsoveliasta. Ajattelutapaa ei saa avoimesti arvottaa - se olisi fasistista ja suvaitsematonta. Niinkö todella? Onko todella niin, ettämme voi kunnolla edes puhua poliittisesti korrektisti huumeongelman todellisista syistä?

Esimerkiksi alkoholin käyttöä ei ole koskaan vähennetty olennaisesti lainsäädännöllä eikä sen käyttö perustu faktoihin. Useimmat tietävät tasan tarkkaan alkoholin vaikutukset eivätkä käytä alkoholia sen vaikutusten takia sinänsä. Eivät ne alkoholin vaikutukset objektiivisin silmin arvioituina ole edes järin hehkeitä. Ennemminkin viinaksia käytetään siksi, että alkoholin vaikutukset – niin hyvinä että huonoina pidetyt – ovat yhteisössämme suhteellisen yleisesti arvostettuja ja vähintäänkin hyväksyttyjä ja koska alkoholista on tullut rituaali. Toisin sanoen Jeppe ei juo, koska haluaa päihtyä, koska se on kivaa, koska bilettämällä saa kavereita tai koska elämä on paskaa. Jeppe juo, koska uskoo haluavansa päihtyä, koska uskoo sen olevan kivaa tai koska uskoo se kuuluvan asiaan, jos elämä on paskaa tai jos haluaa saada kavereita bilettämällä.

Alkoholin – samoin kuin minkä tahansa huumeen käyttö – on rituaali hyvässä ja pahassa. Millä tahansa aineella voisi olla samanlainen merkitys yhteisöllisenä rituaalivälineenä aina teestä ja lihapullista kärpäsieniin. Alkoholi on lunastanut paikkansa toisaalta historiallisten sattumusten takia ja toisaalta siksi, että se vaarallisena ja suhteellisen vahvana huumeena on oikein sopiva siihen rituaalifunktioon, mikä sillä on. Se vaarantaa terveyden ja siksi kuvastaa sekä valmiutta uhrautua yhteisönsä puolesta että mielen vahvuutta siinä mielessä, ettei pelkää vahingoittaa itseään tai altistaa ruumistaan koetukselle.

Myyttejä ja kuvitelmia. Myyttien ja kuvitelmien toteuttamista.

Köyhyyden globalisointi

Päädyin ostamaan juhannuslukemiseksi Michel Chossudovskyn teoksen Köyhyyden globalisointi. Hyvä ostos. Chossudovsky kirjoittaa jonkin verran kankeammin kuin Chomsky, jonka teoksen ostamista harkitsin ennen juhannusta. Chossudovsky kirjoittaa samasta teemasta kuin Chomsky erityisesti teoksessaan Hinnalla millä hyvänsä – Uusliberalismi ja globaalikuri: IMF:n ja maailmanpankin 1980- ja 1990-luvulla kehitysmaille tuputtaman politiikan tuhoisuudesta.

Chossudovskyn kirjassa vainoharhaisuus jää sivurooliin. Hän ei puhu Chomskyn tavoin pankkiirien ja upporikkaiden salaliitosta, jonka tavoitteena on uusi maailmanjärjestys. Näkökulma on niin ikään erilainen. Siinä missä Chomsky haluaa paljastaa talouden todellisen vallan, Chossudovsky analysoi tarkkaavaisesti uusliberaalin talouspolitiikan epäonnistumista kehitysmaissa. IMF:n ja Maailmanpankin julkituoman tavoitteen, "köyhyyden vähentämisen" asemesta ollaan Chossudovskyn mukaan "vähennetty köyhiä" – sanalla sanoen tapettu köyhiä nälkään ja sairauksiin. Molemmat teokset on julkaistu vuonna 1999 eivätkä ne siten liene aivan ajan tasalla.

Chossudovsky argumentoi, että IMF ja Maailmanpankki ovat pakottaneet taloudellisin keinoin köyhät maat ottamaan lainoja, joiden ehtoina ovat olleet tiukat taloudelliset uudistukset. Käytännössä talouden sopeuttaminen on tarkoittanut…

• lainan ottamista lainan päälle, jolloin maat ovat velkaantuneet entisestään.

• palkkojen indeksisidonnaisuuden poistamista. Tämä yhdistettynä valuutan toistuvaan devalvoimiseen on johtanut siihen, että reaaliansiot ovat laskeneet murto-osaan aiemmasta.

• hintojen vapauttamista, mistä on seurannut, että ruuan ja polttoaineen hinta on pahimmillaan jopa yli 10-kertaistunut. Kun tämän yhdistää palkkojen romahtamiseen, useimpien palkka ei ole riittänyt enää edes ruokaan.

• maatalouden kaikkien tukitoimien poistamista. Tämä yhdistettynä siihen, että samaan aikaan tuonti on vapautettu ulkomaiselle vahvasti tuetulle ruualle, maatalous on ajautunut vararikkoon. Kun ruuan hinta on samaan aikaan nousut, on nälänhätä itsestään selvä seuraus.

• sosiaalisektorin saneerausta ensinnäkin laajamittaisin irtisanomisin ja toiseksi sosiaaliturvasta tinkimällä. Tämä on johtanut työttömyyden pahenemiseen entisestään.

• laajaa yksityistämistä. Kun tämän yhdistää ulkomaisen pääoman ja tuonnin tukitoimiin, kotimainen tuotanto on romahtanut. Koulutuksen ja terveydenhuollon yksityistäminen ja tekeminen maksulliseksi, on johtanut koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuuden romahtamiseen – suuri köyhdytettyjen ihmisten joukko on sysätty täysin koulutuksen ja terveydenhuollon ulkopuolelle.

Kirjan kiinnostavimmat huomiot olivat:

• IMF:n ja Maailmanpankin osallisuus Somalian nälänhädässä. Vielä 1980-luvun alussa Somalia oli ruuan suhteen omavarainen. Maailmanpankki ja IMF pakottivat Somalian poistamaan maataloustukensa ja lopettamaan mm. ilmaisten lääkepakkausten jakamisen karjankasvattajille (kaikesta piti maksaa sen, joka palvelua käytti). Samanaikaisesti Somalian oli avattava rajansa ulkomaiselle tuontiruualle. Nämä kaikki yhdessä johtivat siihen, että rikkaista maista alkoi virrata Somaliaan halpaa, raskaasti tuettua ruokaa. Tämä halpa ruoka syöksi Somalian omat karjatilalliset vararikkoon. Kuiva kausi vei loppuun jo taloudellisin keinoin hyvin alulle saatetun katastrofin. Karja kuoli nälkään ja sairauksiin, koska karjanpitäjillä ei ollut varaa lääkkeisiin, joista oli tullut talousuudistuksen takia maksullisia, saati varaa ostaa karjalleen syötävää muualta. Köyhtyneillä ihmisillä ja köyhtyneellä valtiolla ei ollut varaa ostaa ruokaa muualta – koska talousuudistukset olivat ajaneet sen talouden kuralle. Kuiva kausi ei riitä selittämään nälänhätää, koska Somalia oli selvinnyt vielä ennen talousuudistusta kuivistakin kausista kunnialla.

• IMF:n ja Maailmanpankin osallisuus Perun ja Kolumbian huumerikollisuudessa. Raskaan kaavan mukaan toteutetut talousuudistukset ovat johtaneet Chossudovskyn mukaan siihen, että Perussa ja Kolumbiassa työttömyys on kasvanut, reaaliansiot ovat romahtaneet, ruuan ja polttoaineen hinnat ovat moninkertaistuneet sekä siihen, että maatalouden tuet ja sosiaaliturva on poistettu käytännössä täysin. Kun nämä tekijät yhdistetään, ruoanviljely on käytännössä kannattamatonta. Kun kokaiinin kasvatus on tuottoisaa ja armeija sekä poliisi ovat lahjottavissa, ei ole ihme, että yhä useampi maanviljelijä on siirtynyt ruokakasveista kokaiiniin.

Entä nyt

Chossudovsky sanoo IMF:n ja Maailmanpankin puolustelevan itseään (vuonna 1999) faktojen vastaisesti siten, että jos talousuudistuksia ei olisi tehty, tilanne olisi vielä pahempi. En osaa arvioida Chossudovskyn väitteiden pätevyyttä. Hänen tekstinsä ja esittämiensä lähdeviitteiden pohjalta pidän teosta uskottavana, olkoonkin että Chossudovskyn esitys jäi täysin tietoisesti valitun populaariesitystavan takia ilmeisen yksipuoliseksi ja mustavalkoiseksi.

Vaikka asiaa ei tarkastelisikaan niin yksipuolisesti kuin Chossudovsky tekee, on eittämättä selvää, että ekonomistien ohjailemat uudistukset kehitysmaissa 1980 ja 1990-luvuilla ovat epäonnistuneet. Onneksi 1980- ja 1990-lukujen virheet kehitysyhteistyössä on nyt laajasti huomattu ja myönnetty.

Politiikkaa onkin jo muutettu ainakin joiltakin osin. Suomen mediassa tämän muuttuneen politiikan jäljet ovat näkyneet toisaalta köyhimpien maiden velkojen anteeksiantona ja toisaalta sokerin ylituotannon leikkaamispaineina EU:ssa.

Jeremy Gould väittää Ulkoasiainministeriön kustantamassa Kehitys-lehdessä (2/2005), että ekonomistien epäonnistuttua puikkoihin ovat hypänneet hallintogurut. Hän kuitenkin epäilee suuresti myös talousgurujen onnistumismahdollisuuksia. Vaikka ollaankin näennäisesti sitouduttu suureen määrään sosiaalisia tavoitteita, niiden toteutuminen edellyttäisi Gouldin mukaan ennennäkemätöntä talouskasvua. "Kehitysrahoitus ohjautuu peruskoulutukseen ja perusterveydenhuoltoon. Tämän toteutumista hallinnon tehostaminen tuskin tukee.

Laura Torvinen ja Max von Bonsdorff vastaavat (Kehitys 2/2005) Gouldin kehitysyhteistyökritiikkiin ja väittävät, että monia Gouldin esittämiä ongelmakohtia on jo korjattu. Samaa teemaa näyttäisi jatkavan myös Helsinki-prosessin viimeisin raportti Mobilising Political Will, jossa niin ikään myönnetään ekonomisten luotsaamien uudistusten epäonnistuminen ja etsitään poliittista tahtoa jatkaa uudistuksia uudenlaisesta viitekehyksestä käsin.

Raportti korostaa kiinnostavalla tavalla molemminpuolisen ymmärtämisen tärkeyttä suhteessa kompromisseihin ja toimintaorientoituneeseen sopimiseen (vailla ymmärtämystä). Onko hermeneutiikan arvostus nousemassa myös valtioiden välisessä politiikassa? Sanojen tulkkausko ei enää riitä?

In order to succeed, it is vital that differences are respected, focus is placed on issues shared rather than those which divide and that the collaboration and dialogue is built on the strengths of different stakeholders instead of on their weaknesses. Furthermore, it is important that the dialogue takes place in an action-oriented context. If it is motivated simply as an exercise for a search for common ground without any ambition to implement or to act together, the level of achievement, then, is likely to remain lower. It is easier for all to remain steady within their own agendas and not to engage into a true dialogue, which would build common reality, without an action-oriented approach.