Jälleen väärin asetettu kysymys

Ja jälleen on taas yksi hyvä syy enemmän keskittyä pohtimaan oikeita kysymyksiä oikeiden vastausten asemesta:

Ylen TV-uutisten tuoreeseen mielipidemittaukseen vastanneista vain 21 prosenttia kannattaa Nato-jäsenyyttä, 54 prosenttia vastustaa ja 25 prosenttia ei kerro tai ei osaa sanoa kantaansa.

Tilanne muuttuu täysin toiseksi, jos valtionjohto päättää hakea Naton jäsenyyttä. TV-uutisten kyselyssä kansalaisilta kysyttiin myös kysymys Jos tasavallan presidentti ja pääministeri perustelluista syistä päättävät, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä, voisitteko tässä tapauksessa tukea valtionjohdon ratkaisua?.

Hakemusta tukee tässä tapauksessa 49 prosenttia kyselyyn vastanneista. Valtionjohdolle ei halua antaa tukeaan 37 prosenttia kansalaisista. 15 prosenttia ei tiedä tai ei kerro kantaansa.

(Yle24, 16.10.2005)

Minua kiinnostaisi tietää, mitä ihmiset vastaisivat, jos jatko kysymykseen "Jos tasavallan presidentti ja pääministeri perustelluista syistä päättävät, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä, voisitteko tässä tapauksessa tukea valtionjohdon ratkaisua?" olisi "millaisia olisivat yllämainitut perustellut syyt"?

Ärsyttävää törmätä toistuvasti vääriin ja johdatteleviin kysymyksiin - vieläpä varsin arvovaltaisten tahojen esittäminä. Kuvittelin, että Ylellä olisi töissä ammattilaisia, jotka osaisivat laatia gallupit asteen verran pätevämmin, mutta ei.

Olennaisesti kysymys olettaa, että Nato-jäsenyydelle on esitettävissä hyvä perusteet, jotka valtionjohto tuo ilmi ilmoittaessaan hakevansa Nato-jäsenyyttä. Monet vastaajat ovat todennäköisesti olettaneet, että valtionjohto tuo (kysyksen spekulatiivisessa tilanteessa) todellakin keskusteluun uusia asianhaaroja ja perusteita, joita ei ole aikaisemmin huomattu tai jotka nousevat ajankohtaisiksi tulevaisuudessa. Minun on helppo uskoa, että moni Naton vastustaja kykenee kuvittelemaan perusteita ja näkökantoja, jotka muuttaisivat heidän näkemyksensä asiasta. On kuitenkin anteeksiantamatonta tukeutua tällä tavoin kontrafaktuaalisiin asianhaaroihin ja vastaajien mielikuvitukseen. Ylen gallupin tekijöiden olisi tullut esittää täsmällisesti, millaisia nämä hyvät perusteet ovat.

Ensimmäinen ajatus, mikä minulle tuli mieleen nähtyäni uutisspotin, oli: "Jopas, enpä olisi arvannut, että suomalaiset ovat näin auktoriteettiuskoista kansaa." Johtopäätökseni meni metsään niin, että kolisi. Onneksi tarkastin kysymyksen muotoilun Yle24-portaali sähkeuutisista. Tuolla tavalla asetellun kysymyksen pohjalta ei nimittäin voi tehdä juuri mitään johtopäätöksiä, koska useat vastaajat ovat - mitä luultavammin – tulkinneet, että "perustellut syyt" tarkoittaa hänen näkökulmastaan perusteltuja syitä ja edelleen, että huonosti perustellut syyt eivät ole kysymyksen olettamia "perusteltuja syitä".

Kansallisen itsemääräämisoikeuden tulevaisuus

Ulrich Beck ja Anthony Giddens nostivat esille kiintoisan seikan kansallisen vallan ja EU:n vallan välisestä suhteesta keskustelun avauksessaan EU:n tulevaisuudesta (HS 16.10.2005). Kansallisen vallan siirtyminen EU:lle ei välttämättä vähennä kansallisten hallitusten valtaan. Beck ja Giddens huomattavatkin:

Monet nykypäivän ilmiöt ja ongelmat syntyvät kansallisvaltioiden ulkopuolella, eikä niitä voida ratkoa kansallisvaltioiden sisällä.

Nykymaailman paradoksi onkin se, että kansalliskiihkoilijat ja eristäytymisten kannattajat saattavat olla valtion ja sen etujen pahimmat viholliset. EU:ssa virallisen itsemääräämisen voikin vaihtaa todelliseen valtaan, jonka avulla kansallisia kulttuureja voidaan vaalia ja taloudellista hyvinvointia voidaan parantaa. Unioni pystyy monissa asioissa ajamaan kansallia etuja paljon paremmin kuin valtiot yksin. Sellaisia asioita ovat muun muassa talous, maahanmuutto, lain ja järjestyksen valvonta, ympäristö ja puolustus.

Itse olen ajatellut mutu-pohjalta samoin. Nimellisen vallan siirtyminen EU:lle Suomen hallitukselta ja eduskunnalta ei välttämättä ole pois Suomen de facto -vaikutusmahdollisuuksista. Päinvastoin. Olen perustellut itselleni, että demokratia ei voi toteutua, jos demokraattisesti valittujen elimien valta ei ulotu kaikille vallan tasoille. Esimerkkinä demokratiavajeesta on talouden päättäjien vallan globalisoituminen työntekijäjärjestöjen ja valtiojohdon vaikutusmahdollisuuksien laahatessa pahasti perässä. Kiina-ilmiö on nähdäkseni hyvä esimerkki demokratiavajeesta.

Talouden päättäjät pystyvät kiristämään valtioilta etuja vain uhkaamalla toimintojen siirtämisellä ulkomaille tai - yleisemmin - "niiden järkeistämisestä ja keskittymisestä ydinliiketoimintaan". Edelleen talouden kansainvälistyminen ei näy työntekijäjärjestöjen tasolla. Tämä osaltaan mahdollistaa sen, että monikansallisten firmojen on yhä helpompi kyykyttää työntekijäjärjestöjä melkein miten tahtovat - nähdäkseni - vain koska demokraattiset toimielimet eivät toimi vastaavalla globaalilla tasolla kuin talouden toimielimet. Valitettavasti nyt monikansallisten yhtiöiden julkituodut perusteet "kipeisiin ratkaisuihin" tuntuvat olevan tasoa "mutkun meidän kilpailijatkin toimivat niin-ja-niin, miks me ei saatais". Talouden villin lännen kesyttäminen ei onnistune pohattojen pyssyjen kokoa kasvattamalla vaan demokraatian ja oikeusvaltion periaatteiden ulottamisella yhä laajemmalle - myös talouden leikkikentälle.

Hyvin samankaltainen argumentti on toistettavissa esimerkiksi suhteessa rikollisuuteen ja sen torjuntaan. On vaikea nähdä, että rajojen sulkeminen vähentäisi monikansallistunutta järjestäytynyttä rikollisuutta. Ennemminkin yritys hoitaa kansainvälistä rikollisuutta kansallisin voimavaroin johtaa ainoastaan yksilön oikeuksien ja yksityisyyden suojan kaventumiseen ja on siten askel kohti poliisivaltiota.

Ilman EU:ta Suomi jäisi täysin monien globaalin vallan keskittymien ulkopuolelle. Olisikin hyvä aika ulottaa yhteistoiminnan ongelmista käytävät argumentit (Yhteislaidunten tragediasta vapaamatkustajaongelmaan) myös valtioiden ja instituutioiden tasolle.

Seiskan rumuuden haastavuus

Tein vajaa viikko sitten osakunnalle epäviralliset vaalijulisteet laitettavaksi vessaan. Vaalipäälliköt Anu ja Ressu ihastuivat julisteisiin siinä määrin, että intoutuivat laittamaan kopion myös aulan seinään ja ottamaan yhden kopion ihan varmuuden varalta.

Kirjoitan asiasta vasta nyt, koska halusin sallia itselleni hienoisen ajan toipua yliopiston atk-ylläpidon tuottamasta järkytyksestä. Yritin ensimmäisen kerran käydä tulostamassa kuvia A3-kokoisiin väriprintteihin kykenevällä maksullisella laitteella. Vajaan tunnin yrittämisen lopputulos oli 4 epäonnistunutta printtiä ja yksi onnistunut A4-vedos. Maanantaina yritimme uudestaan. Tällä kertaa rohkenin kysyä neuvoa atk-tuelta. Noin 2 tunnin selvittelyn ja ihmettelyn jälkeen selvisi, että jonkun päivityksen yhteydessä koneisiin oli asennettu väärä ajuri eikä edes atk-tuki pystynyt vaihtamaan käyttäjien ajureita. Lopputulos oli se, että printtasimme julisteet atk-tuen koneelta. Hmph!

Lopputulos näyttää joka tapauksessa tältä (klikkaa kuvaa avataksesi isomman kuvan):

Alkuperäinen idea oli, että juliste koottaisiin ihmisten itse itsestään ottamista kuvista. Suurin osa julisteiden kuvista on tosiaan itse itsestä otettuja. Minun julisteiden taittajana lisäämä pieni lisämauste oli pari Seiskasta napattua ideaa. Olisin halunnut tehdä julisteista täysin Seiskan julkkisjuorusivujen näköisen. Olin jopa aikeissa ostaa Seiskan malliksi. En ostanut. Minulle selvisi pian, ettei juliste Seiskan juorusivujen tapaan sommiteltuna toimisi. Syy tähän on se, että juorusivuilla on keskellä yksi tai kaksi isoa kuvaa ja ne on ympäröity pienemmillä juoruilla ja pienemmillä kuvilla. Epävirallisessa vaalijulisteessa kaikkien pitäisi tulla yhtälailla esiin.

Tyydyin käyttämään Seiskan juorusivujen taustaväriä ja tapaa leikata joitakin kuvia (rajataan tausta pois ja lisätään taustalle hohka-efekti, joka nostaa kuvaa esiin räikeän värisestä taustasta, johon se muuten helposti hukkuisi. Selkeyden takia päädyin jättämään Seiskan värilliset juorulaatikot pois ja korvaamaan ne isolla keltamustalla tekstillä. Sydämet ovat Seiskan ja muiden juorulehtien hengen mukaisia. Niitä ei käsittääkseni käytetä kovin paljon – lähinnä viestittämään lukijalle, että "tässäpä taitaa olla kyse rakkaudesta". Kovin paljon tämän syvällisempään analyysiin en pysty, sillä Seiskan ynnä muiden juorulehtien juorusivut saavat minut lähinnä pahoinvoivaksi.

Täytyy tosin vielä sanoa, että julisteiden tekemisen jälkeen osaan arvostaa enemmän roskalehtien taittajia. Kuvien leikkaaminen ja niiden sommittelu juorusivujen sekavaan tyyliin on työlästä ja vaatii taitoa. Mahtaa olla alentavaa käyttää taitojaan, jotta saisi aikaiseksi jotain niin rumaa ja sekavaa kuin juorusivut.

Yliopiston kolmas tehtävä

Kävin tänään vastaamassa HYY:n edustajiston vaalien vaalikoneen kysymyksiin. Innokkuuteni yllätti minut, konehan avataan vasta 19.10. ja tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin koneen kysymyksiin saattoi vastata. Myönnän, ettei ajatus edustajistoon valinnasta ole lainkaan vastenmielinen. En sentään missään vaiheessa ole ollut aikeissa kampanjoida erityisemmin valintani puolesta. Blogissanikin ajattelin mainita vain sulkeissa olevana sivuseikkana, että ehdokasnumeroni on 200.

Sinänsä moinen innokkuus ei olisi ollut mitenkään hätkähdyttävää, ellen olisi suorastaan innostunut perustelemaan ja pohtimaan muutamia vaalikoneen kohtia. Ehkäpä vaalilauseeni "nimim. huono argumentaatio harmittaa minuakin" oli alkanut elämään omaa elämäänsä ja pullahti esille hyvinkin konkreettisessa muodossa, kun pääsin vastaamaan vaalikoneen kysymyksiin.

Kannan ottamisesta pidättäytymisen kantaaottavuus

Kaikkea syytä innostuneisuuteen ei toki tule vierittää vaalikoneelle tai sloganilleni. Itse asiassa useat argumentit olivat pyörineet mielessäni jo pitkään, ennen kuin ne purkautuivat ulos vaalikoneen kysymysten myötä. Esimerkiksi kysymys siitä tulisiko HYYn "ottaa kantaa muihinkin kuin välittömästi opiskelijoihin liittyviin kysymyksiin (esim. hedelmöityshoidot, terrorismin vastainen sota, energiaratkaisut)".

Mielestäni tulisi. Perustelin myöntävää kantaani kahdella tavalla. Ensinnäkin vetosin yliopistolakiin ja toiseksi perustelin, että virallisesta kannasta pidättäytyminen on kannanotto.

Vuosi sitten voimaantullut yliopistolain muutos muotoilee yliopiston kolmanneksi tehtäväksi ymmärretään sen vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa:

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.” (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040715, korostus minun)

Savolaisen osakunnan inspehtori (ja HY:n 2. vararehtori) Mauno Kosonen tiivistää, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus toteutuu 1) tutkimuksessa, 2) opetuksessa sekä 3) vastavuoroiseen kumppanuuteen perustuvassa yhteistyössä. Yliopiston ja tutkimuksen kaupallinen ja taloudellinen hyöty on ollut jo pitkään selviö, mutta yliopiston merkitys talouden yhtenä tukipilarina on vain yksi tapa, jolla yliopiston tulisi toimia yhteiskunnassa. Nähdäkseni merkittävämpi tehtävä liittyy sosiaalisten innovaatioiden ja ideoiden tunnistamiseen, jalostamiseen ja hyödyntämiseen.

HYY on yksi harvoista kanavista ja foorumeista, joissa opiskelijoiden ideoita voidaan jalostaa, hyödyntää ja tuoda esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samalla se on keskeisellä tavalla vapaampi toimimaan nimenomaan tällä areenalla kuin yliopisto, jota sitoo pyrkimys olla korostetun ei-poliittinen ja siinä suhteessa riippumaton. Nähdäkseni onkin yliopistolain hengen mukaista, että HYY ottaa kantaa merkittäviksi katsomissaan yhteiskunnallisissa asioissa ja auttaa tätä kautta yliopistoa toteuttamaan kolmatta tehtäväänsä sosiaalisten innovaatioiden kehittäjänä, jalostajana ja julkituojana.

Toinen vaalikoneessa esittämäni argumentti näkemykseni puolesta oikeastaan lähinnä vain tukee yllä olevaa argumenttia: Käsittääkseni erityisesti ainejärjestöjen suosima argumentti "HYY:n ei tule ottaa kantaa muihin kuin välittömästi opiskelijoihin liittyviin asioihin, koska HYY:an kuuluu erimieltä olevia jäseniä, joiden näkemyksiä HYY talloisi ottamalla kantaa" ei ole järin kestävä – saati toimiva. Tulee pitää mielessä, että myös virallisesta kannanottamisesta pidättäytyminen on tapa ottaa kantaa. Olennaisesti kanta on "Tämä asia ei kuulu meille millään muotoa emmekä halua sanoa asiasta siksi juuta tai jaata". HYY:n edustajiston ei tulisi keskittyä ottamaan kantaa olemalla ottamatta virallisesti kantaa juuri mihinkään. Tärkeämpää on edustaa äänestäjiään – mielipiteineen ja erimielisyyksineen – rehellisesti ja avoimesti. Edustuksellinen demokratia ei tarkoita harhaista pakkomiellettä konsensukseen, vaan edellyttää päinvastoin uskallusta keskustella ja päättää myös sellaisista asioista, joista ei vallitse yksimielisyys ja yhteisymmärrys.

Kolmas argumentti, jota en tosin esittänyt vaalikoneessa liittyy osakuntaan. Savolaisen osakunnan säännöissä viitataan samaiseen yhteiskunnalliseen tehtävään kuin minkä yliopistolain muutos kirjaa lakiin nyt. "1 § Savolaisen osakunnan tarkoitus on olla savolaisten opiskelijoiden yhdysside, ylläpitää yhteyksiä maakuntaan, edistää jäsentensä sosiaalisia oloja, yhteiskunnallisia ja henkisiä pyrintöjä sekä monipuolista ja kehittävää harrastustoimintaa." (SavOn säännöt) Savolaisen osakunnan edustajana ja jäsenenä katson suorastaan velvollisuudekseni korostaa myös HYYssä yhteiskunnallisia pyrintöjä – ja yhteyksiä maakuntaan.

Pako poliittisuudesta

Yleisemmin. Yhteiskunnan poliittisuus ei vähene sillä, että välttelee ottamasta asioihin kantaa ja välttelee sitä kautta olemasta poliittinen toimija – päinvastoin. Juuri epäpoliittisuus korostaa ja nostaa jotkin elämän alat poliittisiksi ja sulkee ne pois yksityisen elämän piiristä.

Erityisen räikeästi tämä näkyy eettisten valintojen politisoitumisena ja toisaalta saman aikaisena taloudellisen toimimisen valumisena pois poliittisen elämän piiristä eräänlaiseksi politiikan katvealueeksi. Taloudellisilta päättäjiltä tulisi vaatia täsmälleen samaa poliittista ja eettistä vastuullisuutta kuin poliittisiltakin. Sitä mukaa kun taloudesta tehdään yksittäisen menestyjän juttu, myös poliittinen vastuu katoaa tai ainakin hämärtyy. Siinä vaiheessa, kun talouden päättäjät ovat vastuussa vain imaginäärisille lukuarvoille tulosennusteessa ja neljännesvuosikatsauksessa, ollaan unohdettu talouden alkuperäinen merkitys elämisen tason parantajana ja inhimillisen elämän mahdollistajana.

Vastaavasti kun eettinen vastuu on täysin politisoitu ja siirretty poliittisen, yhteisöllisen elämän piiriin, yksilön merkitys on kadonnut. Ihmisestä on tullut lopullisesti osa koneistoa, vailla todellista valtaa tehdä muita kuin koneiston sallimia päätöksiä.

Ongelma piilee pohjimmiltaan liiallisessa individualismin korostamisessa. Se katoaisi, jos kaikki valinnat nähtäisiin sekä yksilön eettisinä valintoina että poliittisina, poliittisen toimijan valintoina; eli toisin sanoen jos yksilöä ei nähtäisi yhteisöstään erillisinä vaan aina myös poliittisena toimijana. Sen, että ostaa Chiquita-banaaneja Reilun kaupan banaanien asemesta, ei tulisi olla yhtään sen vähempää poliittinen valinta kuin sen, että kannattaa vaikkapa Kokoomusta Vasemmisto liiton asemesta. Kysymys on ainoastaan erilaisista poliittisista ja eettisistä valinnoista.

Etsi ero

Väänsin Savolaisen osakunnan avajaisbileisiin julisteen. Lopputulos näyttää tältä:

(C) Ari-Pekka Lappi. Taustan valokuva on Heikki Hannikaisen ottama ja piirros Enni Penttilän käsialaa.

Ellei sinulla, arvoisa lukija, ole parempaa tekemistä, voit etsiä kaksitoista eroa yllä olevan julisteen väritetyn Oktoberfest-naisen ja alla olevan Enni Penttilän alkuperäisen viivapiirroksen välillä. Pikseli tason viilausta ei otetan lukuun. Viivat menevät kuvissa hieman eritavalla.

(c) Enni Penttilä. Kuva on julkaistu alunperin Savolaisen Osakunnan Laulukirjassa. Kuvan tekijänoikeudet kuuluvat Savolaiselle osakunnalle ja Enni Penttilälle. Kuvan julkaisemiseen blogissani on Enni Penttilän lupa.