2004-12-12

Mietteitä joulukuun alun varrelta

En ole ennättänyt kirjoittaa tänne aikoihin. Kirjoittelen siksi nyt hieman laajemmin menneiden viikkojen tapahtumista ja ajatuksista.

Laulukirjan DL (6.12.)

Laulukirjan piti olla tänään valmis ja matkalla painolle tänään - niin kuvittelin. Todellisuus selvisi aamupäivällä 6.12. Laulukirja piti toimittaa painolle vasta tämän kuun puolivälissä. Tulin joka tapauksessa kiiruhtaneeksi ja taittaneeksi laulukirjan tähän päivään mennessä. Loppuaika meni hiomiseen ja sitä riitti.

Tuntuu siltä, että täysin riippumatta siitä, kuinka paljon korostaa tarkkuutta käsikirjoitus vaiheessa, taittaja saa olla korjaamassa virheitä muka täysin valmiista ja moneen kertaan tarkastetusta käsikirjoitusta. Korjasin Ennin kanssa sivukaupalla virheitä, jotka olisi pitänyt korjata ja pohtia ennen taittovaihetta: pedantisti ylläpidetty korjausloki paisui lähemmäs kymmenen sivun mittaiseksi. Luulenpa, että se jos jokin sai ihmiset huomaamaan, kuinka paljon virheitä käsikirjoitukseen jäi.

Koerupeama 7-9.12.

Kävin tekemässä ne ainoat tentit mitä minulla oli tehtävänä – 3 kappaletta. Totta kai kaikki sattuivat peräkkäisille päiville. Yksi tenteistä meni jo läpi, muiden tuloksia saanee odotella tammikuulle. En usko pitäväni mitään kiirettä tulosten kanssa. Pariviikkoa myöhemmin palautin vihdoin ja viimein kandini Andre Maurylle. Jos kaikki menee hyvin saan syksyltä 15,5 opintoviikkoa – en siis mitenkään erityisen runsaasti.

Turun matka (11.-13.9.)

Kävin Jitkiksen kanssa pöyrähtämässä Turussa. Pääsemme soveltamaan Pelageya -nimisen pelin molempiin osiin Hovimestarin päivällisen oppeja (eli tekemään ryhmäyttämistä, hahmotulkintaa, lämpäreitä) suuremmassa mittakaavassa.

Muutenkin matka sujui oikein mukavasti itse matkoja lukuun ottamatta. Helsinki - Turku -tie on käsittämättömän pimeä tähän aikaan vuodesta jos ja kun lunta ei ole maassa nimeksikään. Jostain kumman syystä tien varrella pimeimmissä kohdissa ei ole aina edes heijastin tolppia. Niille olisi kyllä kysyntää, musta tie ja sen kuluneet reuna- ja keskiviivat eivät meinaa erottua kunnolla sysi mustasta pientareesta etenkään jos ei voi pitää edes pitkiä valoja päällä vastaantulevan liikenteen takia ja ilmassa leijuu hienoinen sumu.

Aivot ja tietoisuus - neurotieteen filosofia -kurssi 14.-17.12

Kurssi oli ehdottomasti yksi syksyn mielenkiintoisimmista. Ydinkysymys kuului kuinka materiaaliset (biologiset) aivot voivat tuottaa tietoisuuden. Olin tosin menettää hermoni yhden opiskelijan kanssa, jolle ei yksinkertaisesti mennyt jakeluun edes neurotieteiden perusolettamus, hän hämmästeli miksi meidän pitää yrittää selittää kuinka materiaalisest aivot tuottavat tietoisuuden, emmekö voisi vain tyytyä siihen että ne nyt vaan tuottavat. Avasin suuni kerran ja yritin argumentoida häntä vastaan. Toivotonta. En vielä osaa vääntää riittävän hyvin rautalangasta enkä halunnut tuhlata kurssin aikaa moiseen – no jätänpä sanomatta mihin.

Pääargumenttini oli ja on joka tapauksessa, että jos tyytyisimme siihen, että asiat vain toimivat jollain tavalla emmekä yrittäisi selittää "miksi" koko tiede olisi täysin mieletöntä. Yhtä hyvin voisimme sanoa että olemme olemassa koska niin nyt vaan on, ei meidän tarvitse yrittää selittää sitä biologian avulla: Onhan se nyt paljon helpompaa katsoa peiliin ja todeta kyllä minä taidan elää ja päätellä siitä että elän kun alkaa kehittää jotain monimutkaista biologista teoriaa siitä miten on mahdollista että elän.

***tanan tieteen kehityksen vastaiset älykääpiöt – niitäkin on olemassa vieläpä filosofian opiskelijoiden joukossa!

Krapulaatio aikadilataatio (18.12.)

Edellisenä päivänä oli ollut narikkabileet. Ei siis liene yllättävää, että tämän päivän tärkein käsitteellinen oivallus oli "krapulaatio aikadilataatio".

Käsite viitaa bileiden jälkeisen väsymyksen ja mahdollisen krapulan aiheuttamaan aika-avaruusvääristymään, joka aiheuttaa sen, että joko maailman nopeutuu tai oma oleminen maailmassa hidastuu. Se tyypillisesti aiheuttaa aikataulun pettämistä ja aikaansaamattomuutta.

Krapulaatio aikadilataatio selittääkin luontevasti bileiden jälkeisen rokulipäivän, jonka kulumista tuskin edes huomaa. Sen aiheuttamaa aika-avaruuden vääristymää voi kuvata kaavalla dt[1]=dt[2]/sqrt(1-v^2/c^2), missä dt[1] on todellinen ajan kuluminen ja dt[2] subjektiivinen ajan kuluminen, v nopeus ja c valon nopeus. Päätellen siitä, että aika-avaruuteni oli hidastunut 25 prosenttia, nopeuteni oli noin 0,66c (korjatkaa toki, jos laskin väärin). Lujaa siis meni. Krapulaatio aikadilataatio käsitteeseen liittyvä nopeuden käsite vaatinee hiomista ja pohtimista: Mistä nopeudesta tässä tapauksesta oikein puhutaan?

Syklinen metafysiikka (19.12., aamuyö)

Oivalsin että David Bohm itse asiassa esittää muotoilun sykliselle metafysiikalle. Perinteisestihän ajattelemme lineaarisesti, että tuoli koostuu molekyyleistä, molekyylit atomeista, atomit edelleen elektroneista, protoneista ja neutroneista, jotka edelleen koostuvat kvanteista. Kvantit saattavat edelleen koostua vielä pienemmistä rakenne osista. Jossakin on joka tapauksessa fundamentaalitaso, josta alkaen kaikki on selitettävissä. Tällainen taso saattaa olla kvanttien taso. Näin siis on perinteisen lineaarisen metafysiikan mukaan.

Bohm ajattelee, että riittävän pienillä aikaskaaloilla ja/tai etäisyyksillä tai riittävän suurilla nopeuksilla aika ja avaruus sotkeutuvat toisiinsa. Tällöin ei enää voi sanoa, että jokin koostuisi joistain pienemmistä hiukkasista kun ei oikein voi sanoa onko enää olemassa mitään muuta kuin epämääräinen kaikkeus, jossa aika ja avaruus ovat toisistaan erottamattomissa.

Toinen tapa ilmaista sama on ajatella, että kvanttitasolla on selviten havaittavissa kuinka hiukkaset aika ajoin kietoutuvat kaiken implikaattiin järjestykseen ja edelleen avautuvat siitä eksplikaatiksi järjestykseksi, jossa ne ilmenevät hiukkasina. Olennaista on, ettemme voi pitää hiukkasia kuin suhteellisen autonomisina ja kaikesta muusta erillisinä. Viimekädessä meillä on käsillä vain yksi rikkomaton kaikkeus.

Toisin sanoen, kun menemme yhä pienempiin aika- ja etäisyysskaaloihin päädymme lopulta kaikkeen tai kaikeuteen (the whole). Vastaavasti kun etenemme yhä suurempiin kokonaisuuksiin (tuoli on osa huonetta, huone osa taloa, talo kaupunkia, kaupunki maapalloa, maapallo aurinkokuntaa jne.) päädymme lopulta kaikkeuteen. Ymmärtääkseni tämä kaikkeus on täsmälleen sama kaikkeus kuin se, johon pääsimme tunkeutumalla yhä pienempiin ja pienempiin aineen rakenne osiin. Kehä on sulkeutunut!

Ei kommentteja: