Hyvä pahat uutiset

En saanut – taas vaihteeksi – nukuttua kunnolla tänä yönä. Menin nukkumaan hyvissä ajoin jo kymmeneltä. Nukuin sikeästi puoli kahteen. Sen jälkeen ainoastaan pyörin sängyssäni.

Uutisten eettisyyden logiikka

Kello 2.15 annoin periksi. Katsoin viimeisimmän Maailmannäyttämöllä jakson. Ohjelma käsitteli (mm.) kysymystä, miksi hyvät uutiset eivät kiinnosta. Tyypillisestähän hyvien uutisten olemattomuudesta on syytetty mediaa. Media ei näytä hyviä uutisia ja sitä kautta luo kuvan maailmasta pohjimmiltaan pahana paikkana elää ja asua. Kun mielikuva pahasta maailmasta on syntynyt, hyvät uutiset eivät tunnut tärkeiltä tai ne jopa tulkitaan yritykseksi piilottaa paha totuus hyvän, turhanpäiväisen hömpänpömpän alle.

Ohjelmassa argumentoitiin jotenkin median puolestakin, mutta en jaksanut oikein kuunnella. Itse olen aika vakuuttunut siitä, että medialla on vaikutusta siihen, että huonot uutiset nähdään hyviä huomattavasti tärkeämpinä, merkittävämpinä ja kiinnostavampina.

Toinen puoli ongelmasta – siitä, että uutiset ovat yksipuolisesti huonoja – on länsimaisen ihmisen krooninen huono omatunto, joka on vääristänyt etiikan logiikkaa. Meistä tuntuu ehdottoman väärältä, olla kiinnostunut hyvistä uutisista, jos jossain on jotain pahasti pielessä. Tietenkin tämä tarve tietää ongelmista ja konflikteista on enimmäkseen täysin tekopyhää, sillä useimmissa tapauksessa emme ole aikeissa tehdä yhtään mitään asioiden korjaamiseksi. Suurinta osaa meistä kylläkin kiinnostaa kuulla, että vaikkapa Darfurissa on meneillään kansamurha, mutta emme kuitenkaan aio tehdä asian eteen mitään. En tässä moraalisessa mielessä laske keräyslippaaseen pudotettua paria ropoa tekemiseksi: kyse on enemmin huonon omatunnon vaientamisesta kuin moraalisesta aktista.

Analogia: Ajatellaan, että näemme rannalla kävellessämme, että joku on uponnut jäihin. Emme kuitenkaan tee mitään. Mahdollisesti perustelemme asian itsellemme sillä, että jäihin vajonneen pelastaminen olisi hyvin vaarallista eikä meiltä voi odottaa oman henkemme vaarantamista toisen pelastamiseksi. Olennaista ajatellen uutisten eettisyyden logiikkaa on se, että moraalisesti on tärkeää nähdä, että joku on uponnut jäihin, ei se mitä tekee asian havaittuaan. Jos esimerkiksi soitan apua – mikä lienee vähintä, mitä voin tehdä, en tee mitään moraalisesti erityisen arvokasti uutisoinnin ja uutisten seuraamisen logiikan näkökulmasta.

Uutisten seuraamisen logiikan mukaisesti olen moraalisesti paha, jos en ole kiinnostunut seuraamaan maailman tapahtumia ja erityisesti jos en ole kiinnostunut huonoista uutisista. Kyse on välinpitämättömyydestä. Monet kansalaisjärjestöt korostavat tätä vielä astetta enemmän. Toimittajien jopa tulisi pyrkiä uutisoimaan kaikki mahdolliset huonot asiantilat. Se, ettei esimerkiksi Kiinan kidutuksista tai Kaukoidän sisällissodista kerrota juuri mitään, on selvä puute niin journalistisessa kuin eettisessäkin mielessä. Kun ei tiedä epäkohdista, ei osaa vaatia niiden korjaamista. Edelleen tuntemattomasta on vaikea välittää, siksi kaikesta, mikä on välittämisen arvoista, pitää tiedä tunnettua.

Siinä, missä aikaisemmin moraalia määritti teko sekä ideat hyvästä ja oikeudenmukaisesta, nyt sitä määrittää ja edeltää tieto. Jotta ylipäätään voisimme olla hyviä, vastuuntuntoisia ihmisiä, meidän on tiedettävä hyvin paljon siitä, mikä ei ole hyvää. Muussa tapauksessa olemme naiiveja tai välinpitämättömiä. Vasta riittävää tietoa seuraa teko ja pohdinta siitä, mikä on todella hyvää ja oikeudenmukaista. Tieto sinänsä on neutraalia – niin usein kuvitellaan virheellisesti. Edes lisäys, kunhan tietoa on riittävästi, ei tee tiedosta neutraalia ja värittymätöntä.

Kiinnostavinta uutisoinnin logiikassa ja siinä, kuinka se on muuttanut moraalia, on kuinka laajasti tekniikka niitä determinoi. Vasta tiedonvälityksen tekniikan räjähdysmäinen kehittyminen on tehnyt tiedosta tekoon ja ideaaleihin nähden ensisijaista. Ei riitä, että elämme omassa pienessä elinpiirissämme, omaa pientä elämä, jossa ei ole sijaa millekään 100 kilometriä etäisemmälle. Koska on mahdollista seurata koko maailman tapahtumia, meidän on oltava tietoinen hyvin laajasti siitä kaikesta. Tästähän teknodeterminismissä on juuri kyse.

Samalla kuitenkin vaatimus tietää vesittää vaatimusta toimia. Emme kuitenkaan voi tehdä kaikkea sitä, mikä olisi hyvää ja oikein, siispä meidän ei tarvitse tehdä mitään – ainoastaan olla tietoisia kaikesta. Näin modernin moraalin logiikka kai kulkee. Tieto väärästä näyttäisi oikeuttavan lamaantumisen vaikka sen tulisi enemmin velvoittaa suhteellistamiseen ja toimintaan omien mahdollisuuksien rajoissa.

Uskonto erotettava valistuksesta ja moraalista

Pyörin jälleen Maailmannäyttämöllä jakson jälkeen hetken sängyssäni. Yritin saada unta. Lopulta hieman neljän jälkeen annoin periksi. Söin aamiaisen ja aloin opiskella. Luin joitakin kymmeniä sivuja teosta Tutki ja kirjoita – hyvää kertausta mutta varsin vähän mitään uutta.

5.30 aloin katsomaan Atlasta. Toinen iso juttu käsitteli Aids-valistusta Afrikassa. Hupaisaa kuulla, kuinka jenkkien tuki romuttaa toimiviksi todettuja ohjelmia. USA:n tuki menee enimmäkseen kehotuksiin pidättäytyä esiaviollisesta seksistä. Heidän toimittamassa valistuksessa kondomin käyttöön ei kehoteta, päinvastoin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Sambian kokonaisvaltaisempi seksuaalivalistus (ABC eli seksistä pidättäytyminen, uskollisuus ja kondomi) on todettu huomattavasti tehokkaammaksi tai toimivammaksi.

Jälleen yksi hyvä peruste lisää sen puolesta, että uskonto ja kaikkinainen valistus on syytä pitää erillään. Pelottaa ajatellakin, millainen tilanne olisi Suomessa, jos täälläkin seksuaalivalistuksessa lähdettäisiin Jeesuksesta ja avioliitosta. Valitettavasti esim. huumevalistuksen osalta taustalla piilevät lähtökohdat taitavat edelleen olla varsin usein kristilliset tai vähintäänkin epäilyttävällä tavalla moralistiset (vaikka toki joitakin hyviäkin valistus ohjelmia löytyy).

Ruotsin kurssilla vuosia sitten Pekka Kaikumo argumentoi uskonnonopetuksen puolesta viittaamalla itäblokin valtioiden moraaliseen rappioon. Rikollisuus rehottaa. Esimerkiksi merkittävä osa tietokoneviruksista koodataan siellä. En jaksa luetella, mistä kaikesta uskonnon opetuksen puuttumisesta voidaan syyttää (ja millä kaikella uskontoa voidaan yrittää glorifioida). On hieman liiankin helppoa päätellä syy–seuraus-suhteita täysin virheellisesti korreloivia muuttuja tuijottamalla. Minä väitän, että rikollisuus esimerkiksi entisissä itäblokin maissa selittyy köyhyydellä eikä uskonnon opetuksen puuttumisella tai sillä ettei sitä ole ollut vajaaseen vuosisataan ole suurtakaan merkitystä asian kanssa.

Ylipäätään minusta olisi tervettä erottaa uskonto ja moraali toisistaan. Moraali ei ole uskonasia tai jotain henkilökohtaista, johon kenelläkään muulla ei (yleensä) ole mitään sanomista. Moraalittomuutta ei voi perustella sillä, ettei nyt vaan huvittanut elää minkään normiston mukaisesti. Uskonto taas on nimenomaan jotain henkilökohtaista ja uskonnottomuutta voi perustella sillä, ettei näe tarpeelliseksi omaksua minkään uskonnon dogmi- tai uskomusjärjestelmää – edes osittain.

Ajatellen esimerkiksi sitä, miten paljon hallaa jenkkien uskontoperustainen moralisointi on saanut aikaan Sambiassa, uskonnon ei tulisi koskaan olla ainakaan moraalin ainoa perusta.