Myyttejä ja kuvitelmia

Hävettää. Jäseniä kolottaa ja kurkku on kipeä. Näinköhän olen sairastumassa.

Tahdon heikkoutta?

Palasin eilen Kuopiosta Annin luota. Tervahöyryristeily oli ja meni. Tällä kertaa tulin ryypiskelleeksi varsin kohtuullisesti. Perjantaiksi onnistuin hankkimaan hienoisen otsan kolotuksen. Yritän ajatella, että se on vähintään samanlainen häpeä kuin sairastelukin: Typerää ja silti niin kovin inhimillistä.

Väittävät kai, että sairastelulle ei mahda mitään mutta krapulan voi välttää. On kai siinä osa tottakin, mutta tohdin uskoa, että terveillä elämäntavoilla ja vahvalla tahdolla olla terve – ennen kaikkea jälkimäisellä – on suuri merkitys siihen sairasteleeko vai ei.

Itse olen sairastellut suhteellisen vähän. Kyllä minulla aina jossain vaiheessa vuotta nenä vuotaa ja aina silloin tällöin on pää kipeä. Kuitenkin olen hyvin harvoin sängyn vanki päivää pidempää. Pitää vaan jaksaa haluta olla terve.

Kerettiläistä ja epätieteellistä? Lääkkeiden lumevaikutus on fakta. Kumma ettei sitä oteta kovinkaan vakavasti. Kyllä kai ne pohtivat lääkkeitä kehittäessään tarkasti, minkä värisiä ja kokoisia pillereiden pitää olla, jotta ne vaikuttaisivat mahdollisimman tehokkaasti. Hyvä. Valitettavasti lääkkeiden kosmetiikan jälkeen mennäänkin sitten ihmeparantumisiin ja sen sellaiseen huuhaaseen.

Myönnetään, että on hyvin vaikea tutkia, millä tavalla ihmisen tulee ajatella, jotta hän pysyisi terveempänä; miten hänen tulisi uskoa ja tahtoa. En jaksa uskoa, että kukaan itseään kunnioittava ja vakavasti otettava tutkija on vielä lähivuosina valmis paneutumaan vakavasti tämän aiheen piiriin.

Nyt uskalletaan puhua vasta terveiden elämäntapojen ja terveellisen ruokavalion vaikutuksesta terveyteen. Ajattelu on vielä liian henkilökohtaista ja liian ihmeenomaista, jotta olisi soveliasta tutkia terveen ajattelun vaikutusta terveyteen. Moinen on vaarallisen lähellä toisaalta fasismia ja toisaalta uskontoja.

Ajattelu on tabu

Huume- ja päihderiippuvaisuus on poikkeus. Siitä on luvallista puhua ja sen yhteiskunnallisia kustannuksia on lupa laskea. Riippuvaisuuden syy on nähtävissä riittävässä määrin yksilön ulkopuolisena ja mekanistisena. Yksilö käyttää jotain huumetta (sis. kahvi, tupakka ja alkoholi) riittävän monta kertaa. Tämän jälkeen hänen on fyysisten tai psyykkisten vierotusoireiden tai sosiaalisen paineen takia saatava seuraava annos ja seuraava ja seuraava.

Riippuvaisuus on siinä määrin ei-henkilökohtaista ja ei-ihmeellistä, jotta sen voisi rajata yksilön mentaalisen koskemattomuuden ulkopuolelle ja altistaa avoimesti valtion väkivaltakoneiston hampaille. (Mainostus ja muu piilovaikuttaminen mediassa on toinen merkittävä poikkeus mentaaliseen koskemattomuuteen, mutta siitäkään ei uskalleta puhua kovin avoimesta. Eihän kukaan halua myöntää, että mainokset ja uutisotsikot ohjaavat omaa elämää ja ajattelua. Sen myöntäminen lienee yhtä vaikeaa kuin alkoholistille on myöntää olevansa alkoholisti.)

Ajattelu ei ole enää tabu, kun sen on turmellut jokin huume, mutta se on vielä tabu, jos sen on turmellut vaikkapa mainostus tai valtiollinen propaganda ns. sivistysvaltiossa. "Roistovaltioiden" valtiollinen propaganda on täysin sallittu jopa suotava keskustelun aihe, mutta esimerkiksi Suomen, jenkkien tai IMF:n harjoittama propaganda ei ole; sitä tulee kutsua neuraalisti tiedottamiseksi (sekä joissakin tapauksissa pr:ksi tai lobbaamiseksi) vaikka yhtälailla senkin tehokkuus perustuu siihen, että jotain jätetään sanomatta ja jotain muuta - usein enintään toissijaisen olennaista - korostetaan.

Pidämme luullakseni sekä ajattelumme erilaisuutta että sen samanlaisuutta verrattuna muihin liian luonnollisena ja itsestään selvänä. Ajattelua sinänsä ei saa avoimesti arvottaa ja ajattelun arvottamisesta ei saa avoimesti puhua. Tai jos saa, niin se on vaikeaa.

Alkoholi - esimerkki modernista rituaalista

Huumeista (sis. kahvi, tupakka ja alkoholi) ja riippuvaisuudesta puhuttaessa mielestäni on toissijaisen olennaista, millainen lainsäädäntö tekemisiämme rajoittaa tai millaisiin faktoihin uskomme sitoutuvamme. Keskeistä on, miten de facto ajattelemme ja tunnemme, miten petämme itseämme, miten rakennamme identiteettiämme. Jne. Nämä seikat jätetään kuitenkin luvattoman vähällä huomiolle, koska niistä puhuminen on paitsi vaikeaa myös osittain epäsoveliasta. Ajattelutapaa ei saa avoimesti arvottaa - se olisi fasistista ja suvaitsematonta. Niinkö todella? Onko todella niin, ettämme voi kunnolla edes puhua poliittisesti korrektisti huumeongelman todellisista syistä?

Esimerkiksi alkoholin käyttöä ei ole koskaan vähennetty olennaisesti lainsäädännöllä eikä sen käyttö perustu faktoihin. Useimmat tietävät tasan tarkkaan alkoholin vaikutukset eivätkä käytä alkoholia sen vaikutusten takia sinänsä. Eivät ne alkoholin vaikutukset objektiivisin silmin arvioituina ole edes järin hehkeitä. Ennemminkin viinaksia käytetään siksi, että alkoholin vaikutukset – niin hyvinä että huonoina pidetyt – ovat yhteisössämme suhteellisen yleisesti arvostettuja ja vähintäänkin hyväksyttyjä ja koska alkoholista on tullut rituaali. Toisin sanoen Jeppe ei juo, koska haluaa päihtyä, koska se on kivaa, koska bilettämällä saa kavereita tai koska elämä on paskaa. Jeppe juo, koska uskoo haluavansa päihtyä, koska uskoo sen olevan kivaa tai koska uskoo se kuuluvan asiaan, jos elämä on paskaa tai jos haluaa saada kavereita bilettämällä.

Alkoholin – samoin kuin minkä tahansa huumeen käyttö – on rituaali hyvässä ja pahassa. Millä tahansa aineella voisi olla samanlainen merkitys yhteisöllisenä rituaalivälineenä aina teestä ja lihapullista kärpäsieniin. Alkoholi on lunastanut paikkansa toisaalta historiallisten sattumusten takia ja toisaalta siksi, että se vaarallisena ja suhteellisen vahvana huumeena on oikein sopiva siihen rituaalifunktioon, mikä sillä on. Se vaarantaa terveyden ja siksi kuvastaa sekä valmiutta uhrautua yhteisönsä puolesta että mielen vahvuutta siinä mielessä, ettei pelkää vahingoittaa itseään tai altistaa ruumistaan koetukselle.

Myyttejä ja kuvitelmia. Myyttien ja kuvitelmien toteuttamista.