Kävin maanantaina Annin kanssa katsomassa Ilya Khrzhanovskyn elokuvan 4. Kuvittelin, että elokuva sisältäisi paljon visuaalisia oivalluksia ja vähintäänkin oudon kantavan juonen. Kieltämättä se sisälsikin visuaalisia oivalluksia, mutta juonta siinä ei ollut nimeksikään. Tarkoitan juonta siinä mielessä, että sillä olisi ollut jotain merkitystä elokuvan kantavana voimana.
Elokuva on rakennettu täysin metaforien varaan. Itse juonikin on vain yksi metafora muiden joukossa, sellaisenaan jokseenkin merkityksetön. Juoni edustanee Khrzhanovskyn käsitysta ruumiin genealogiasta: Alun ruumiskuva on teknologian ja valheiden syövyttämä, keskivaiheessa sen lävistää pakonomainen toisto ja tylsyys. Tietyssä mielessä tyhjä toisto korvaa antiteesinä teesin, teknologisuuden ja valheellisuuden. Lopulta ne yhdistyvät (synteesinä) houreiseksi itsensä kieltämiseksi; rituaaleiksi, joissa kaikki toistuu uudestaan ja uudestaan aina yhtä inhottavana ja jossa henkinen kantti mitataan vahvuutena kestää kaiken toistuminen.
Kaikkia metaforia lävistää Khrzhanovskyn läpensä nihilistinen ja pessimistinen käsitys ruumiista; kyse on pelkästä lihakimpusta, jonka kohotamme itsepetoksen ja toiston kautta joksikin enemmäksi. Sielua ja mieli vain oire älyllisestä epärehellisyydestä, joka vieraannuttaa meidät sieluttomasta ja merkityksettömästi lihasta. Ja juuri tätä älyllistä epärehellisyydestä kutsumme älyllisyydeksi. Jotenkin minusta tuntuu, että tässä vaiheessa Khrzhanovskyn elokuvan älyllisyys kumoaa itse itsensä - kuten kelpo Hegeliä kunnioittavan hengen tuleekin kasvaakseen.
Elokuva ei ollut hyvä, sitä oli vaikea seurasta eikä se ollut järin kaunis, mutta se oli ajatuksia herättävä. Kävin viime viikonloppuna katsomassa myös Kim Ki-Dukin Rautakolmosen ja Saul Dibbin Bulledboyn. Ensinnä mainittu oli elokuvana kerrassaan mainio toinenkin kelvollinen. Ne yhteensäkin kuitenkin jäävät 4:n alle mitä tulee heränneiden ajatusten määrään.
Olisiko sitten niin, että ajatukset kaipaavat hienoista pahoinvointia herätäkseen?
3 kommenttia:
Äh. Venäläisten älykköjen ongelma on älyttömyyden lisäksi se että he eivät tajua mitään venäläisyydestä. Kuvauksiesi perusteella syntyy aika hyvä käsitys siitä mitä tuo voi olla. Ja tuo kaikki tuntuu oireelta älyllisestä epärehellisyydestä.
On jotenkin järjetöntä yrittää venäjällä ja venäläisenä pohtia euroopan ongelmia, yhtyä samaan diskurssiin, kun ne ongelmat kerran todellisuudesta puuttuu. Venäläisten pitäisi miettiä omia asioitaan, eikä keksiä sellaista mikä ei heidän maailmassaan ole ongelma, tai ylipäätään todellista. Siksi venäläinen filosofia, ajattelu, jos sellaista ylipäätään on, ei voi avautua tai kiinnostaa länsidiskurssissa rypöjää. Yleisinhimillisesti ja taiteeksi jalostettuna tietysti voi koskettaa, mutei kovin helposti avautua älyllisesti.
Vaikea olla mitään mieltä tuosta, kun en tiedä, mitä venäläisyys on ja mitä se ei ole; mikä on sille tyypillistä ja ongelmallista ja mikä ei. Ilmeisestsi tietämyksesi on laajempi?
Lähetä kommentti