Jeesus-pilakuvat

En malta olla ottamatta kantaa keskusteluun Muhammed-pilapiirroksista. Itse asiaa en halua suuremmin kommentoida. Hyväksyn uskontoihin kohdistuvan satiirin satiirin kohteena olevasta uskonnosta ja julkaisufoorumista riippumatta. On kuitenkin täysin toinen asia onko satiiri hyvä vai huono asia – poliittisesti. Satiiri on ainakin jossain määrin epäonnistunutta, jos siihen suhtaudutaan kritiikittömästi pelkkänä hauskana pikku ivana eikä se herättää keskustelua. Näin ajatellen suurin osa satiirista on epäonnistunutta; myös esimerkiksi Natsien aikoinaan harrastama juutalaissatiiri. Se ei herättänyt keskustelua vaan ainoastaan muukalaisvihaa. Tästä näkökulmasta Muhammed-pilakuva onnistui satiirina mutta oli hyvin lähellä, että se olisi vain lisännyt muukalaisvihaa - ja olisi siten epäonnistunut; ollut huonoa satiiria poliittisessa mielessä. Hankala otus tuo satiiri.

Keskusteluun. Yleinen kanta suomalaisessa ja yleisemminkin eurooppalaisessa lehdistössä näyttäisi olevan, että kyse on vääjäämättömästä konfliktista länsimaisen sanavapauskäsityksen ja meille oudon islamilaisen fundamentalismin välillä. (ks. esim. HS 4.1.2005)

Niinpä niin. Jos Muhammed-pilakuvissa Muhammedin tilalla olisi ollut Jeesus, olisikohan Suomessa rapsahtanut tuomio Uskonrauhan rikkomisesta rikoslain luvun 17 pykälän 10 nojalla?

10 § (27.7.1998/563)
Uskonrauhan rikkominen

Joka
1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
[…]
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Ellei pilakuvien Muhammedin korvaaminen Jeesuksella vielä riitä täyttämään rikoksen tuntomerkkejä eli ei ole julkista herjaa kirkon pyhänä pitämää kohtaan, miten paljon Muhammed-pilakuvia rankempaa aineistoa Suomessa saisi julkaista Jeesuksesta ennen kuin pääsisi (pahimmassa tapauksessa) linnaan miettimään tekoaan?

Kysymys on tietysti teoreettinen.

Epäilen, että Suomen pääsääntöisesti talouden kahlitsemalla lehdistöllä ei ole varaa julkaista mitään, mikä voisi loukata tilaajakunnan enemmistöä. Esimerkiksi pilakuva Jeesuksesta olisi sanomalehdelle kuin sanomalehdelle hyvin lähellä taloudellista itsemurhaa. Sivumennen mainiten sama taloudellinen tosiasia tappoi aikoinaan poliittisen lehdistön Suomesta: lehdistöllä ei ollut varaa leikata muutenkin taloudellisen kannattavuuden rajoilla keikkuvaa levikkiään poliittisilla (tai uskonnollisilla) kannoilla – eikä ole vieläkään. Internet tietysti luo kaivatun loven median taloudellisten tosiasioiden sananvankeuteen. Sopii vain toivoa, että internet pakottaa lehdistönkin käyttämään sananvapautta entistä laajemmin poliittisia (ja uskonnollisia) kantoja pelkäämättä. Yhtä kaikki: ei siihen, että tunnelatautuneet uskomukset ja sananvapaus ajautuvat konfliktiin, tarvita fundamentalismia.

Väitteet konfliktista sananvapauden ja fundamentalismin välillä ovat pahasti liioiteltuja. Käyty keskustelu kuvastaakin länsimaissa vallitsevaa ylimielisyyttä heille vieraita aate- ja uskomusjärjestelmiä kohtaan ja sitä, ettei länsimaissa oikein edes käsitetä, että täällä suositut kapitalistis-tieteellis-kristilliset aate- ja uskomususkomusjärjestelmät ovat todellakin vain aate- ja uskomususkomusjärjestelmiä – eivätkä totuus ja ainoa oikea vaihtoehto.

Lopuksi, Suomessa kristinusko on (de jure ja de facto) asetettu eriarvoiseen asemaan verrattuna mihin tahansa muuhun aate- tai uskomusjärjestelmään. Tohdin epäillä, että suomalaisessa oikeusistuimessa loukkauksiin kristinuskoa (ja luterilaista kirkkoa) kohtaan suhtaudutaan huomattavasti vakavammin ja ankarammin kuin loukkauksiin mitä tahansa muuta uskonnollista yhdyskuntaa kohtaan. Milloinkahan Suomessa uskalletaan ottaa uskonvapaus vakavasti ja yrityksistä suojella laein ja opetussuunnitelmin kristillistä perintöä luovutaan?