Iltalehden ilosanomaa

Olin tänään käytyäni laskettelemassa Tahkolla niin väsynyt, että tulin pitkästä aikaa lukeneeksi Iltalehden. Iltalehden journalismi on keskimäärin sen verran äkkimakeaa ja populistista, etten siihen useinkaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kykene

Tunnustan syntini: IL ei suinkaan ollut ainoa roskalehti, jonka sivuja olen pääsiäislomani aikana tullut käännelleeksi. Tuntemani häpeä laajenee kanssahäpeäksi, kun mietin kuinka moni muu suomalainen on hairahtunut roskalehtien pariin tänäkin viikonloppuna.

Jotakin yhteiskunnastamme täytyy kertoa se, että juorulehti Seiskassa saattaa olla jopa yli 200 sivua, mikä lienee keskimääräisen yläasteen tai lukion oppikirjan laajuus. Seiskan levikkiä lasketaan sadoissa tuhansissa, oppikirjan kymmenissä. Seiskaa luetaan niin yhtälailla viisitoista kesäisenä kuin kolmikymppisenä ja vielä kiikkustuolissa, oppikirjoihin ei kosketakaan kokeen jälkeen.

Pieni katsaus Iltalehden pääsiäistarjontaan lienee paikallaan synninpäästönä hairahdukselleni.

TeliaSoneran pornorahat

IL 26.3.2005 uutisoi, että TeliaSonera ansaitsee pornolla 1,6 miljardia kruuna eli 175 milj. euroa. Tarkemmin sanoen näin väittää muuan ruotsalainen, jonka nimen jätän tässä mainitsematta häveliäisyyttäni. Hänen laskujensa perustana oli – mitä ilmeisemmin hatusta heitetty – arvio, jonka mukaan 20% laajakaistayhteyksillä ladattavasta materiaalista on pornoa.

Ilmeisesti pitäisi ajatella, että jos netissä ei olisi bitin bittiä pornoa, TeliaSonera nettoaisi 20% vähemmän. Tai sitten ei: Valistunut lukija saattaisi kuvitella 1,6 miljardin kruunun olevan 20% TeliaSoneran liikevaihdosta – tai voitoista. Näin ei ole! TeliaSonera lähteen mukaan 1,6 GKr on nimittäin 2 % TeliaSoneran liikevaihdosta. Edelleen yli 500 miljoonan euron liikevoitto kuulostaa epäuskottavalta. En vanno mutta muistelen, että TeliaSonera ei tehnyt järin suuria voittoja tänä vuonna paitsi ehkä enintään omistajilleen – osinkoahan voidaan maksaa vaikka velkaa ottamalla.

Ehkäpä ruotsalaisarvion logiikan kummallisuus perustuu jollain kierolla tavalla siihen, että TeliaSonera netonnee merkittävimmän osan tuloksestaan liikemaailman tietoliikenteestä – ei yksityisillä laajakaistayhteyksillä. Tämä on pelkkää spekulaatiota, sillä IL:n jutussa ei puhuta halaistua sanaa yritysmaailman osuudesta Teliasoneran "pornorahoista".

Sen lisäksi, että juttu oli hyvä esimerkki IL:n julkaisemien argumenttien tasosta, se oli surullinen muistus siitä, miksi en lue iltalehteä. Mitä saadaan kun tilastot, päättelykyvyttömyys, lehtimiesfantasiat ja moralismi kohtaavat? Tutkiva iltapäivälehti journalismi!

Tosin suoraan sanottuna se ei vetänyt vertoja seuraavalla jutulle, joka oli kylläkin kohtuullisen hyvin kirjoitettu, mutta kokoaukeaman jutun aiheena surullinen esimerkki kansakunnan henkisestä tilasta.

Muistokynttilöitä

Kansakunta suree! Ken "Kentsu" Ojalan jäi raitiovaunun alle (Salatut elämät, 11.3.2005).

MTV3:n fiktiivisen hahmon, Kentsun onnettomuus tuotti enemmän surua kuin Konginkankaan bussionnettomuuden yksivuotismuistelo. Konginkankaalle oli ilmestynyt vain yksi muistokynttilä siinä, missä Kentsun fiktiivinen turma tuotti lukuisia kynttilöitä heti seuraavana päivän.

Loistava mittari: Kynttilä! Tulee varmasti halvemmaksi kuin esimerkiksi puhelingalluppi. Sen kun menee katsomaan montako surukynttilää on ilmestynyt -- onnettomuus paikalle.

Mediatutkija Veijo Hietasen kommentit toivat juttuun ripauksen asiantuntevuutta. Juttu kuitenkin säilytti erinomaisen hyvin pinnallisuutensa. Jutun sävy huvitti: Ikään kuin toimittaja olisi kokenut velvollisuudekseen lohduttaa Kentsun onnettomuutta surreita lukijoita. Se on normaalia. Täysin normaalia. Ihmiset ovat kokeneet ennenkin surua ja onnellisuutta median tuottamien tarinoiden kautta ja niiden siivittämänä.

Niinpä niin. Ihminen on tarinoivat eläin, elää tarinoissaan. Voi vaan miettiä mitä tarinaa eli se mies, joka päätyi roikkumaan pää alaspäin lahkeestaan parvekkeelta. IL:n mukaan mies oli yrittänyt kiivetä (ex?)tyttöystävänsä parvekkeelle huonolla menestyksellä. Ellei hän olisi selvinnyt, olisi sietänyt päästä Darwinin ennätysten kirjaan. Tragikoomisuudessaan verraton tapa kuolla: roikkua lahkeestaan kännissä (ex?)tyttöystävänsä parvekkeesta. (Olenko nyt liian ivallinen?)

Ahdasmielisyyttä ruotsista

Voin vain hämmästellä, miten suuren arvon IL antaa toljailuille rakkaassaa naapurimaassamme Ruotsissa. IL yllättää ja kertoo, että ruotsissa ollaan kovin ahdasmielisiä homo- ja biseksuaaleja kohtaan.

Vääränlaisen seksuaalisen vakaumuksen paljastaminen vanhemmilleen on johtanut jopa pahoinpitelyihin henkisestä väkivallasta puhumattakaan. Naapurilintukodon äidit ovat erityisen innokkaita vääränlaisesta seksuaalisuutta edustavan lapsirukkansa eristämisestä ja kurittamisessa.

Suomessa ei kuulemma ole ollut tapauksia, jossa toinen vanhemmista olisi pahoinpidellyt homoutensa tunnustaneen lapsensa.

Mitä, mitä, mitä? Ollaanko ruotsissa ahdasmielisempiä? Ei tästä sellaista johtopäätöstä voine vetää. Ehkäpä syy on se, että suomessa lapset eivät järin auliisti kerro vanhemmilleen seksiseikkailuistaan ja –intohimoistaan? Ainakaan itse en voisi kuvitella, että olisin halunnut kertoa vanhemmilleni homoudestani yhtään sen enempää kuin heteroudestanikaan. Seksuaalisuutteni ei mielestäni kuulu heille. Ilmeisesti ruotsissa ajatellaan toisin?

Iltalehti ei puhu halaistua sanaa tästä mahdollisesta syystä po. eroon.

Kun oikein muistelin, äitini taisi joskus kannustavasti sanoa, että hänen mielestään on ihan ok, vaikka olisinkin "sellainen poika". Minulla ei nimittäin ollut tyttöystävää yläasteella eikä lukio aikaankaan, enkä ollut juurikaan tytöistä edes puhunut. Olin varsin huvittunut äitini kommentista. (Ehkä ei olisi pitänyt olla.) Syy tyttöystävän uupumisen oli valitettavasti vain se tosiseikka, että olin itseinhoinen nörtti – ei seksuaalinen "epänormaalius". Sääli. Näin heterona noin puolet ihmiskunnan seksuaalisesta viehätysvoimasta menee minulta yli hilseen.