Opetushallituksen pääjohtajan Kirsi Linderoosin mielestä kristillinen perinne tulisi säilyttää koulujen joulujuhlassa (HS 22.12.2006). Virsi tai kaksi ei loukkaa ketään – ei ainakaan kovin pahasti.
Loukkaa? Ei joulujuhlan kristillisyyden mahdollinen loukkaavuus ole suurin ongelma vaan se, että se marginalisoi. Minusta kristillisen perinteen loukkaavuus ja sen sopivuus koulujen syyskauden päätösjuhlaan on kaksi eri asiaa En usko, että lapsia juurikaan häiritsee sana tai pari Jeesuksesta ja kristillisestä Jumalasta. Enemmän se häiritsee (ja pelottaa) heidän vanhempiaan. Sitä vastoin lapsille ja nuorille on kova pala huomata, ettei kuulukaan joukkoon; ettei saa samaa kohtelua kuin muut. (Vrt. Onerva Korhosen yleisöosastokirjoitus Hesarissa 22.12.2005.)
Olen jo aikaisimmissa kirjoituksessa argumentoinut koulujen uskonnon opetusta vastaan blogissani aiemmin. En nyt toista argumenttiani. Otan aiheeseen toisen näkökulman:
Ensinnäkin: Minulla ei ole (lähtökohtaisti) mitään kristinuskoa vastaan. Samalla korostan, että minulla ei ole (lähtökohtaisti) mitään muitakaan uskontoja vastaan. (Odotan toki, että jokainen uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta noudattaa lakeja. Pidän ehdottoman hyvänä asiana, jos henkilö uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta kunnioittaa muita kanssaihmisiä ja heidän näkemyksiään. Nähdäkseni valtio saa ja sen tulee kampanjoida muita kunnioittavan, suvaitsevan asenteen puolesta vaikka niin tekemällä talloisinkin joidenkin uskonnollisten kuppikuntien varpaille.)
Palatakseni argumentteeni, uskonnot tulisi asettaa Suomessa mahdollisimman pitkälti samalle viivalle. Vaikka en pidä koulujen kristillisyyttä korostavaa joulujuhlaa järin merkittävänä uskontoja ja vakaumuksia eriarvoiseen asemaan asettavana tekijänä, se on sellainen. Aivan vastaavalla tavalla en pidä feministisen liikkeen arvostelemia kielellisiä käytänteitä (esim. "mies"-päätteisiä ammattinimikkeitä, huorittelu), kovinkaan merkittävänä sukupuolten epätasa-arvoa lisäävinä tekijöinä, mutta kuitenkin ne ovat sitä.
Tästä pääsen toiseen, keskeimpään pointtiini: Pidän kiistämättömänä tosiasiana sitä, että joulun kristillisyyden korostaminen kouluissa marginalisoi ne oppilaat, jotka eivät edusta kyseistä perinnettä. Sitä mukaa kun ei-kristittyjen määrä lisääntyy – se tulee hyvin todennäköisesti lisääntymään – yhä suurempi määrä ihmisiä joutuu joulun kristillisyyden korostamisen takia marginaaliin (kunnes ehkä jossain vaiheessa kristityistä tulee marginaalia). Kouluissa, joissa merkittävä osa lapsista on ei-kristittyjä, tämä on vakavasti otettava seikka. Ainoankaan lapsen ei tulisi kokea, että opettaja huomioi muita oppilaita huomattavasti häntä enemmän vain koska on joulu takia ja oppilaan vanhemmat sattuvat edustamaan väärää uskontokuntaa. (Onerva Korhonen (HS 22.12.2005) oli ilmeisesti kokenut jouneensa ikävällä tavalla marginaaliin siksi, ettei kuulunut kirkkoon.)
En sano, että valtio voisi estää marginalisoitumisen tai edes että sen tulisi pyrkiä kaikessa ja aina taistelemaan sitä vastaan – se olisi tasapäistämistä, mihin ei myöskään tulisi sortua. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että marginalisoitumista lisäävät käytänteet häviävät itsestään koulujen joulujuhlista, niin hyvä niin. En näe mitään syytä, miksi valtion pitäisi suojella niitä oikein erikseen jämentämällä kouluja joulujuhlan kristillisyydestä. (Ylipäänsä, kirkko ja valtio olisi syytä pitää täysin erillään. Valitettavasti Suomessa näin ei vielä ole.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti