Tulevaisuuden ihmisen muistoista

Nyt-lehti kysyi 60 suomalaiselta, mistä tämä aika tullaan muistamaan. Kiinnostavimman vastauksen antoi taiteilija Teemu Mäki:

"Tämä aika tullaan muistamaan siitä uskosta, että markkinat hoitavat kaiken. Tuottavuuden ja kulutuksen kasvua perustellaan kahdella tavalla: se nyt vaan on pakko ettei talous romahda; tai että kulutus torjuu pitkästymistä. Tämä ajattelu vaikuttaa varmaan tulevaisuuden perspektiivistä lohduttomalta; että noinko niille kävi. Ajatus, että ihmisten halut ovat automaattisia ja ohjautuvat itse parhaimpaan muotoonsa, näyttäytyy ehkä jälkipolvien silmissä kummallisena väärinkäsityksenä."

Ehkäpä vastaus miellytti minua siksi eniten, että se oli selvästi filosofinen. Ensinnäkin Mäki sanoo jatkuvan kask--kasvun välttämättömyyden perustuvan kahteen (mitä ilmeisemminkin hänestä virheelliseen) perusteluun. Ensimmäinen perustelu "jos kulutus ja tuottavuus ei kasva, talous romahtaa" näyttäisi tosiaan olevan heikko. Historiassa on useita esimerkkejä joissa kulutus ja tuottavuus eivät ole kasvaneet, mutta talous ei ole siitä huolimatta romahtanut. Oikeastaan nykyinen aika on siitä poikkeuksellinen, että voidaan sanoa tuottavuuden ja kulutuksen kasvaneen varsin pitkään yhtämittaisesti.

Toinen argumentti "jos kulutus ei kasva, pitkästymme (ainakin todennäköisemmin kuin jos kulutus kasvaisi)", vaikuttaa suorastaan absurdilta. Miten kulutuksen kasvu voisi ylipäätään taata sen sen ettemme pitkästyisi. Tietysti tämäntyyppinen ajattelutapa saattaa olla esimerkiksi viihdeteollisuuden kantava voima. Viihdettä on kulutettava enemmän ja enemmän, koska muuten on pitkästyttävä. Jos et osaa sanoa mitään uusimmasta Star Wars -episodista tai Nokian viimeisimmistä kännykkämalleista, olet yksinkertaisesti tylsistyttävä... Niinkö?

Ehkäpä Mäki liioittelee tässä hieman ja rakentelee argumentilleen olkiukkoa.

Eteenpäin! Mäki väittää, että ajatus ihmisen haluista automaattisina ja parhaaseen mahdolliseen muotoon ohjautuvina on lohduton. Implisiittisesti Mäki viittaa tässä erääseen teknodeterminismin muotoon.

Teknodeterminismi sanoo, että todellisuudessa kulutushyödykkeet – ja niiden onnistunut markkinointi – muokkaavat ja määrittävät sitä mitä haluamme. Mäki sanoo, että useimmat kuitenkin ajattelevat virheellisesti, että halut ovat automaattisia ja parhaimpaan mahdolliseen muotoon ohjautuvia.

Esimerkiksi syy siihen, että ylipäätään haluamme ostaan kamerakännykän, on Mäen näkökulmasta väärässä olevien aikalaistemme silmissä se, että kamerakännykkä täyttää tiettyjä haluja, jotka meillä jotenkin luonnostaan on.

Mäki itse uskoo, että haluamme kamerakännykän – olettaen tietysti että haluamme – siksi että se teknologisena välineenä ja markkinoituna tuotteena synnyttää meille halun tehdä asioita, jotka kamerakännykkä mahdollistaa, vieläpä sen mahdollistamalla tavalla.

Ottamatta sen tarkemmin kantaa väitteeseen vallitsevan ajattelutavan lohduttomuudesta, Mäen Heideggeristä ja Nietzschestä ammentavassa argumentissaan on pontta. Mielestäni on varsin selvää, että markkinat luovat haluja sitä mukaa, kun sillä on keinoja ja hyödykkeitä täyttämään ne. Markkinat saa meidät uskomaan, että meillä on (muka!) tarpeita, jotka tuote tyydyttää.

Jotta petos olisi mahdollisiman täydellinen, se saa meidät vielä näkemään sen enemmin palvelijana kuin orjuuttajana. Ja tämän kaiken jälkeen hämmästelemme, kuinka nöyrä palvelijamme Kilpailu ja Markkinat syöksikään jälleen pari sataa suomalaista työttömiksi. Kuulemma nöyrällä palvelijallamme ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin puukottaa (nimellistä) herraansa, Kuluttajia. (Ehkä sillä ei tosiaan ollut. Mistä minä tietäisin, kun en järin laajasti edes tunne uusliberaalia talousteoriaa.)

Palatakseni aiheeseeni: Onko tällainen teknodeterminismi ja se, että se kielletään, sitten kovinkin lohdutonta? Emme varmasti ole siinä mielessä vapaita ja riippumattomia kuin kuvittelemme. Halumme eivät ole niin luonnollisia kuin tahtoisimme uskoa.

Entä sitten? En jaksa uskoa, että joskus tilanne olisi ollut olennaisella tavalla erilainen. Kun teknologia ei ole tuottanut haluja ja muokannut ajatteluamme, uskonto tai poliittinen ideologia on. Loppujen lopuksi Mäen lohduttomuus perustuu haaveeseen täysin autonomisesta, omaehtoisesta omnipotentista. Kärjistäen: taustalla häilyy kristillinen fantasia kaikkivaltiaasta jumalasta, jonka kaltainen Mäkikin ilmeisesti haluaisi olla niin suuressa määrin kuin mahdollista - myönsi sitä tai ei.

Mitä tulevaisuuden ihminen kykenee muistamaan?

Mitä sitten itse uskon, että tulemme muistamaan?

Ensinäkin huomautettakoon, että se riippuu näkökulmasta ja siitä kiinnostuksenalasta. Senhän Nyt-liite erinomaisesti todistikin. Musiikkialalla työskentelevä arvioi muistamisen väärteiksi jotenkin musiikkiin liittyvän käänteen, poliitikko poliittisen käänteen, Juhan af Grann hörhöilyyn liittyvän käänteen ja niin edelleen.

Eikö se ole tilanne nytkin lähihistorian suhteen. Musiikista kiinnostunut muistaa paljon musiikista ja politiikasta kiinnostunut politiikasta. Jotenkin minusta tuntuu, että kysymys "mitä tästä ajasta tullaan muistamaan" on johdatteleva – ainakin hienoisen johdatteleva. Kysymys on oikeastaan siitä, mitä pidät tässä ajassa kiinnostavana ja muistamisen arvoisena.

Hyvin harvat lähtivät edes implisiittisesti vastauksessaan liikkeelle siitä, millä tavalla ihminen kehittyy. Mäki oli harvoja poikkeuksia, koska hän implisiittisesti olettaa ihmisen olevan tulevaisuudessa vähemmän kuluttamisen ja tuotannon tehostamisen perään. Kukaan ei suoranaisesti spekuloi ääneen ihmisen muuttumisen merkitystä siihen mitä muistetaan ja mitä ei. Kukaan ei kysy, mitä tulevaisuudessa tästä ajasta on mahdollista muistaa ja mitä tulevaisuudessa kyetään muistamaan?

Spekuloin: Jos tulevaisuuden ihminen eläisi täydellisessä sosialismissa, kykenisikö hän edes ymmärtämään – noin keskimäärin – mitä tarkoittaa uusliberaali kapitalismi? Luultavasti yhtä vähän kuin me pystymme täysin ymmärtämään, mitä tarkoitti antiikin Kreikan aletheia. (Se käännetään usein 'tiedoksi', Heideggerin mukaan aletheiatarkoittaa ennemmin 'paljastumista' tai 'paljastetuksi tulemista').

Tämän pitkän alustuksen jälkeen vastaan, että tulevaisuuden ihminen muistaa kulttuurista juuri ne piirteet, jotka tukevat kokonaisuutena parhaiten hänen kulttuuriaan, identiteettiään, maailmankuvaansa ja ideologiaansa. Se, missä määrin nämä piirteet vastaavat todellisuutta, on toissijaisen tärkeää. Vähän sama siis kuin kysyisi venäläisiltä, miehittikö Neuvostoliitto Baltian maat vai oliko kyse balttien rauhanomaisesta suureen ja mahtavaan Neuvostoliittoon liittymisestä. Tosiasioilla on merkitystä vasta sen jälkeen kun vastaus on annettu. Ne määrittyvät tosiasioiksi vasta sen jälkeen.