Päädyin loppujen lopuksi hylkäämään nimen "Syytön sateenkaari". Se toi liikaa mieleen käännöksen "The innocent rainbow". "Viaton sateenkaari" viittasi aivan väärään asiaan. Valitsemani nimi "Kuin sateenkaari vailla syytä" tuntui aluksi liian pitkältä, ennen kuin mieleeni pälkähti runo, johon nimi sopi:
Kuin sateenkaari
vailla syytä
kuin elämä
vailla tarkoitusta
- vain erilaisia
heijastuksia?
toisen tarkoitus
on haave
toisen syy
haaveen kahle
- vai pitikö
sen olla toisin?
Runon viimeiset säkeet "- vai pitikö / sen olla tosin" tiivistää aika hyvin sen, mitä haluan sanoa nimellä. Onko sittenkin niin, että elämän tarkoitus kaikissa muodoissaan kahlitsee elämää ja elämisti. Ehkä ylväs syy, ylväs henkinen ideaali ei olekaan niin ylväs vaan ennemmin olemukseltaan petollinen. Ehkä se saa unohtamaan maailman, jossa tosiasiallisesti elämme, ja suuntamaan katseen kohti suurta illuusiota - tai etsimään sellaista, jos elämän tarkoitusta ei ole näköpiirissä?
Tästä huolimatta haluamme nähdä elämällemme tarkoituksen samalla tavalla kuin haluamme nähdä sateenkaarelle syyn auringon valossa ja sadepisaroiden rakanteessa. Selitys suo mielenrauhan - kuten ihme ennen tieteen valtakautta. (Pitkälti sama asia loppujen lopuksi.)
Eksistantalistinen angsti, joka yleensä liitetään elämän tarkoituksettomuuteen, on sikäli puolueellista, että se jättää huomiotta tarkoituksettomuuden esteettisen kauneuden, vapauden ja ihmeenomaisuuden. Fysiikka on samalla tavalla puolueellista
Syyn ylikorostaminen kadottaa jotain sateenkaaren olemuksesta samalla tavalla, kuin elämän tarkoituksen ensisijaiseksi asettaminen (suhteessa itse elämään) kadottaa jotain elämän olemuksesta.
Tiivistäen: elämäni on kuin sateenkaari vailla syytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti