Osallistuin tänään HYY:n mielenilmaukseen opintoaikojen rajausta vastaan eduskunnassa.
Alkuperäinen suunnitelma oli seuraava: Menisimme tummissa surupukeissa ja ylioppilaslakit päässä kuuntelemaan täysistuntoa. Kun laki opintoajan rajauksesta menisi läpi – sitä pidettiin varmana, nousisimme ylös, ottaisimme lakit päästä, pitäisimme lyhyen hiljaisen hetken ja poistuisimme hiljaa.
Itse en tosin ollut pukeutunut erityisen tummasti ja surusävyisesti.
Siltä varalta, ettemme saisi viedä ylioppilaslakkeja istuntosaliin, HYY:n tempauksen järjestäjät olivat varanneet vasempaan käteen laitettavaa surunauhaa. En itse asiassa edes tiedä kuka oikeastaan oli tapauksen ideoija.
Onnettomasti yksi HYY- tai SYL-aktiivi – en valitettavasti tunnistanut häntä – erehtyi mainitsemaan jotain mielenilmauksesta eduskunnan narikoiden luona. Tämä sai aikaan pitkällisen välienselvittelyn vahtimestareiden ja kyseisen aktiivin välillä. Lopputulos oli, että "eduskunnan istuntosalissa esiintyvät vain kansanedustajat".
Hymyilytti, kun muuan vahtimestareista päivitteli toiselle, että hän arvelikin ylioppilaiden aikovan jotain tämän tapaista, "olisivat pitäneet turpansa kiinni lehtereille asti". Jos siis jatkossa aiotte osoittaa istuntosalissa mieltä, muistakaa selvittää kaikki asiat ja järjestelyt hyvissä ajoin etukäteen. Älkää missään nimessä sanoko sanaakaan mielenilmauksesta, älkää puhuko edes hiljaisesta mielenilmauksesta.
Pääsimme loppujen lopuksi lehterille seuraamaan istuntoa. Turvatoimien tiukkuus hämmästytti. En esimerkiksi saanut viedä saliin avainnippuani, koska siinä oli pitkä ketju. Myönnän toki joskus pohtineeni ketjun itsepuolustusominaisuuksia, mutta silti moinen oli minusta hieman liioittelua.
Turva- ja järjestystoimien tiukkuus eivät näemmä koskeneet kaikkia. Jälkeeni saliin tuli muuan vanha mies, joka alkoi puhua heti istuuduttuaan kännykkään. Me emme saaneet viedä istuntosaliin kännykkää edes suljettuina. Lisäksi hänellä oli mukanaan meille ehdottomasti liian iso laukku ja lippalakki. Hmp!
Ylipäänsä läsnäolomme ei selvästikään miellyttänyt vahtimestareita. Alusta alkaen vastaanotto oli nuiva. Salissa syykin paljastui, kun muuan vahtimestareista kysyi luultavammin kovempaa kuin oli aikonut, mitä he tekisivät, jos ylioppilaat nousisivatkin mielenosoituksellisesti seisomaan lain mentyä läpi. "Ohjataan vain hiljaa ulos", oli toisen vastaus. Pelkäsivätkö vahtimestarit oikeasti levottomuuksia. Ehkäpä noin 50 ylioppilaan joukko ja huhu hiljaisesta mielenilmauksesta tosiaan sai adrenaliinin virtamaan vahtimestarien suonissa. Ja työtään hekin tietysti tekivät.
Itse huomasin sydämeni tykyttävän tavanomaista kiivaammin, kun poistuin salista. En tiedä miksi. Enhän tehnyt edes mitään kovin merkittävää tai väärää; en mitään mistä voisin joutua edesvastuuseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti